Lumitilat

Lumen käsittely osaksi kaavoitusta ja alueiden suunnittelua

Talvihoidon suunnittelu on tärkeä osa alueiden kaavoitusta ja kestävää suunnittelua. Katujen talvihoito on kustannuksiltaan ja ympäristövaikutuksiltaan merkittävin alueiden ylläpidon toimi.

Kaupunkirakenteen kasvu ja tiivistyminen lisäävät lumen käsittelytarvetta. Helsingin yleiskaavan mukaisessa maankäytössä käsittelytarve lisääntyy noin 20 % vuoteen 2050 mennessä.

Talvihoidon huomioon ottaminen kaavoituksessa ja suunnittelussa parantaa turvallisuutta sekä vähentää päästöjä, melua ja muita ympäristöhaittoja ja siten lisää alueiden viihtyisyyttä. Suunnitelmallisuudella voidaan myös vähentää talvihoidon kustannuksia ja varautua lumen käsittelytarpeen kasvuun.

Parhaimmillaan lumen kasaus ja varastointi voidaan suunnitella osaksi katualueita ja puistoja. Lumettomina aikoina nämä paikat toimivat luontevasti muussa käytössä.

Käyttömahdollisuuksia lumettomana aikana

• skeittipaikka
• BMX-rata
• tapahtumakenttä
• urheilutoiminta
• kierrätystoiminta
• kirpputori
• ravintolapäivä
• agility
• tivoli, sirkus
• sotilasesterata
• konsertit

Lumen vastaanottopaikat

• Virallinen lumen vastaanottopaikka: Kuntien osoittamia virallisia
lumen varastointialueita, jotka edellyttävät toimenpideluvan. Lumi
saa sulaa varastointialueella. Tavoitteena on saada alueet merkittyä
osayleis- ja asemakaavoihin.

• Väliaikainen lumen kasauspaikka: Mahdollistavat tilapäisen lumen
kasauksen tarpeen mukaan. Lumi ei jää paikkaan sulamaan, vaan
se kuljetetaan muualle. Tavoitteena kaavaselostukseen maininta,
että aluetta voi käyttää lumen väliaikaiseen varastointiin. Tavoitteena
on saada kaavaselostukseen teemakartta, jossa lumen väliaikaiset
kasauspaikat on osoitettu.

Katupuut ja raitioliikenne, mitoitusohje

Yleistä

Puut ovat yksilöitä, joiden koko ja muoto vaihtelevat. Samankin lajikkeen eri yksilöt kasvavat eri kokoisiksi olosuhteista riippuen. Kapeakasvuisiksi kutsutaan yleisesti myös lajeja ja lajikkeita, joiden latvuksen leveys on tässä ohjeessa käytettyjä mittoja leveämpi.

Tässä ohjeessa on käytetty seuraavia mittoja.

  • Suurten puiden latvuksen leveys on noin 5 – 7 m sekä kapeakasvuisemmilla lehmuslajikkeilla että katupuuksi kasvatettavilla leveämmillä lajikkeilla.
  • Kapeiden puiden latvuksen leveys on pylväshaavalla noin 3 – 3,5 m ja osalla kapeita puulajeja noin 4 – 4,5 m.
  • Puiden korkeus täysi-ikäisenä on vähintään noin 15 – 18 m silloin, kun kasvualustatilavuus on riittävä eikä rajoita puun kasvua.

Latvuksen leveydellä ei ole merkitystä puun kasvualustatarpeen kannalta. Kasvualustan toimiva syvyys on noin yksi metri. Tässä mitoitusohjeessa oletetaan, että puiden kasvualusta on perinteistä, ei kantavaa kasvualustaa, ja käytössä ei ole vedensaantia edistäviä erikoisratkaisuja.

Puiden sijoitteluun vaikuttavat mm. raitioliikenteen sähkön ja valaistuksen yhteiskäyttöpylväät. Puiden sijoittelussa on huomioitava liikenteen näkemäalueet voimassaolevan ohjeistuksen ja määräysten mukaisesti. Puut pyritään yleensä sijoittamaan istutuskaistalle tasavälein, myös muunlaiset ratkaisut ovat mahdollisia

Rata- ja ratasähköturvallisuus asettavat vaatimuksia niin oksista vapaana pidettävälle alueelle kuin työskentelylle rata-alueella.

Raitiotien läheisyydessä puiden latvustoa täytyy pienentää leikkaamalla. Puiden vuosittainen leikkaaminen synnyttää kustannuksia, ja rata-alueella turvallisuuteen liittyvät näkökohdat nostavat tätä kustannusta.

Raitioliikenteen turva-alueella ja sen välittömässä läheisyydessä hoitotoimenpiteet on tehtävä silloin, kun raitioliikennettä ei ole: joko öisen tauon aikana tai vaihtoehtoisesti katkaisemalla liikenne hoidettavalta linjalta työn ajaksi. Raitioliikenteen ajojohdinrakenteista on katkaistava jännite ja ne on työmaadoitettava hoitotöiden ajaksi.


Visuaaliset laatuvaatimukset


Suunniteltaessa puita katuympäristöön on yleensä toiveena näyttävät, hyvinvoivat, täysikokoiset puut. Puiden koko täysi-ikäisenä sekä täysikasvuisen latvuksen muoto ja ulkonäkö raiteiden läheisyydessä riippuu kasvualustan tilavuudesta sekä oksista vapaana pidettävän alueen koosta eli ympäristön teknisistä laatuvaatimuksista.

Puita voidaan katualueella sijoittaa lukemattomin eri tavoin katutilaan. Täysikokoisia puita on helpointa saada katutilaan silloin, kun istutusalueet ovat leveitä tai kun ne sijaitsevat kauempana raideliikenteen tilavarauksista. Tällöin myös puiden leikkauskustannukset ovat pienemmät.


Tekniset laatuvaatimukset
Määräykset

Tässä ohjeessa määritetyt mitat ja etäisyydet on tarkistettu ja sovellettu EN50122-2 määräyksistä ja ohjeistuksista. Lisäksi tämän ohjeistuksen apuna on käytetty SFS sähköturvallisuuden määräyksiä ja ohjeita ja Saksan BOStrab määräyksiä.


Rataturvallisuus

Raitioliikenteen turvallisen kulun varmistamiseksi, henkilöturvallisuuden takaamiseksi ja raitiovaunun eri osien rikkoutumisen estämiseksi on katupuut istutettava tarpeeksi etäälle raitiotien alueesta.

Raitiotien turvallisuuden takaamiseksi on raitioliikenteeseen tehty kaksi määräävää aluetta. Niille ei saa sijoittaa/rakentaa tai sinne ei saa tulla/kasvaa kiinteitä tai väliaikaisia esteitä tai rakenteita. Nämä alueet ovat: ATU = aukean tilan ulottuma, joka on raitiovaunun dynaaminen rungon vaatima tila ja ViVa = virroittimen vaara- alue, joka sisältää virroittimen dynaamiset liikkeet ja sähköturvallisuuden vaatimat suojaetäisyydet.

Työssä esitetään ViVan ulkopuolelle 1 m:n turva-alue. Samaa yhden metrin turvaetäisyyttä noudatetaan ajojohdinrakenteiden muissakin osissa, kuten esimerkiksi ratasähköpylväät (yhteiskäyttö/ratasähkö), kannatinvaijerit tai orsirakenteet.

Aukean tilan ja virroittimen vaara-alueen korkeudet on ilmoitettu kiskon mittapisteestä ja leveydet on ilmoitettu sekä raiteen keskilinjasta että kiskon mittapisteestä.

Ratasähköturvallisuudessa määritettyä ajojohdon katkeamisen aiheuttamaa vaara-aluetta (VaTu, 4 metriä raiteen keskilinjasta) ei katupuiden yhteydessä tarvitse noudattaa, koska puun ei katsota olevan sähköjohdin.

Katupuiden sijoituksessa, lajin valinnassa sekä hoidossa on huomioitava, ettei puun lehvästö saa tulla ATU:n tai ViVa:n sisäpuolelle. Puiden tai kasvillisuuden oksastot voivat kasvaa ViVa:n viereisen turva-alueen sisäpuolelle, mutta ne on karsittava sieltä pois ennen seuraavan kasvukauden alkua.

Kaarteissa ATU:n alueeseen tai leveyteen lisätään kaarteen aiheuttaman levennyksen mitta= e. ViVa-alueeseen ei tarvitse lisätä e-mittaa.

Kun puiden lehvästöjen leikkaus tai muu puihin kohdistuva toimenpide tehdään 2,7 metriä lähempänä ajojohdinrakenteita, on ajojohtimen oltava jännitteetön ja työmaadoitettu. Käytännössä tämä määräys koskee kaikkia niitä puihin kohdistuvia toimenpiteitä, joita tarvitaan radan vieressä kasvaville puille.


Ohjeet

Näkemät

Katupuiden sijoituksessa on huomioitava, että raitioliikennettä ajetaan näkemäperusteisesti. Kuljettaja säätää nopeutensa näkemäalueensa mukaan. Yhtenäinen puukaista muodostaa näkemäesteen, joka aiheuttaa vaaratilanteita risteys- ja suojatiealueilla. Suunnittelussa on riittävän aikaisessa vaiheessa huomioitava tämä ja tarvittaessa puiden istutusväliä on harvennettava ennen risteys- tai suojatiealuetta. Raitioliikenteen alustavat näkemäohjeet on määritelty Raide-jokerin yhteydessä (Ohje päivittyy pääkaupunkiseudun raitiotiesuunnittelu -ohjeeseen.)


Ratasähköpylväiden ja yhteiskäyttöpylväiden rakenteet

Ratasähköpylvään tai yhteiskäyttöpylvään etäisyys voi suoralla radalla vaihdella välillä 20 m – 35 m. Vaihtelua on usein risteysväleittäin, jotta pylväät saadaan risteyskohdissa sovitettua optimaalisesti. Ajolangat voivat olla kannatinlankaperustaisia tai orsirakenneperustaisia.


Rakenteet maan alla

Yhteiskäyttöpylväiden ja valaisinpylväiden kaapeleiden suojaputket sijoitetaan puiden kasvualustan ulkopuolelle ajoradan, pyörätien, jalkakäytävän tai erotuskaistan kohdalle. Suojaputki tuodaan vain pylvään kohdalla istutuskaistalle.

Myös muun kunnallistekniikan (vesihuolto, kaukolämpö jne.) kadunsuuntaiset johdot sijoitetaan puiden kasvualustan ulkopuolelle.

Kadun poikki menevät johdot sijoitetaan puiden väliin siten, että niiden huoltaminen aukikaivamalla on mahdollista puiden juuria vahingoittamatta. Ensisijaisesti poikittaiset johdot pyritään sijoittamaan risteysalueille.

Yhteiskäyttöpylväillä on suurikokoinen jalusta. Sen koko vaihtelee, esim. noin 2,4 x 2,4 m. Jalustan alle ja ympärille tehdään perustusrakenteet, joten koko rakenne vie maan alla tilaa noin 4 x 4 m. Kapeammilla istutuskaistoilla on huomioitava, että pylvään perustus rajoittaa kasvualustatilavuutta.

Pylvään jalusta voidaan korvata porapaalulla, mikäli kallio sijaitsee tarpeeksi lähellä maanpintaa. Tämä on kallis ratkaisu, jota voidaan harkita käytettävän erikoistilanteissa (esim. kun sijoitetaan ratasähköpylväitä olemassa olevien puiden väliin). Mitoitus on tapauskohtainen.

Leikkauskuvissa on esitetty puiden kasvualustan ympärillä tila, johon ei sijoiteta maanalaisia rakenteita. Näin erilaiset rakenteet pystytään kaivamaan esiin ilman, että puun juuristo vaurioituu.


Istutuskaistan leveys on 5 m

Istutuskaista leveyden ollessa 5 m puiden latvuksia täytyy leikata vuosittain (mitoituskuvat 1 (kuva) ja 2 (kuva)). Leikkaustarve on kuitenkin vähäisempi kuin tätä kapeammalla istutuskaistalla. Kasvualusta sijoittuu raitiotien ja ajoradan rakennekerrosten välille. Leikkausluiskien kaltevuus on 1:1.

Käytettäessä viisi metriä leveää istutuskaistaa etäisyys kiskojen keskilinjasta puuriviin ja ajoradan keskilinjaan voidaan pitää tasaleveänä myös pysäkkien kohdalla.

Pohjakuvassa on esitetty 10 m istutusväli ja kolme puuta aina yhdellä pylväsvälillä. Tässä tapauksessa pylväsväli on 30 metriä. Viiden metrin istutuskaistalla voidaan käyttää esim. seuraavanlaisia vaihtoehtoja:

  • 8 m istutusväli, pylväät 24 m välein, pylväiden välissä kolme puuta
  • 8 m istutusväli, pylväät 32 m välein, pylväiden välissä neljä puuta
  • 9 m istutusväli, pylväät 27 m välein, pylväiden välissä kolme puuta
  • 10 m istutusväli, pylväät 30 m välein, pylväiden välissä kolme puuta
  • 13 m istutusväli, pylväät 26 m välein, pylväiden välissä kaksi puuta

Kasvualustan perusteella laskettu minimi-istutusväli tällä istutuskaistan leveydellä on 8,5 metriä. 8 metrin istutusväli on laskennallisen kasvualustatarpeen alarajalla, joten tuossa vaihtoehdossa puut jäävät hieman normaalikokoaan pienemmäksi. Tässä mitoitusohjeessa oletetaan, että puiden kasvualusta on perinteistä, ei kantavaa kasvualustaa, ja käytössä ei ole vedensaantia edistäviä erikoisratkaisuja.


Istutuskaistan leveys on 4 m

Istutuskaistan leveyden ollessa 4 m puiden latvuksia täytyy pienentää vuosittain (mitoituskuvat 3 (kuva) ja 4 (kuva)). Leikkaustarve on suurempi kuin tätä leveämmällä istutuskaistalla, mikä aiheuttaa kustannuksia. Latvuston voimakas pienentäminen heikentää puun elinvoimaisuutta etenkin puun vapaan runkokorkeuden nostovaiheessa. Latvus jää pienemmäksi kuin leveämmillä kaistoilla eikä kehity lajityypilliseen muotoonsa. Neljän metrin istutuskaista ei ole puille optimaalinen. Sitä käytetään vain, jos mahdollisuutta leveämpään ei ole. Kasvualustan sijoittuu raitiotien ja ajoradan rakennekerrosten välille. Leikkausluiskien kaltevuus on 1:1.

Neljä metriä leveää istutuskaistaa käytettäessä etäisyys kiskojen keskilinjasta puuriviin ja ajoradan keskilinjaan voidaan pitää tasaleveänä myös pysäkkien kohdalla. Näiden molempien rakenteiden leveys raitiokiskojen keskilinjasta ajoradan reunakivilinjaan on sama, 5,5 metriä.

Pohjakuvassa on esitetty 10 m istutusväli ja kolme puuta aina yhdellä pylväsvälillä. Tässä tapauksessa pylväsväli on 30 metriä. Neljän metrin istutuskaistalla voidaan käyttää esim. seuraavanlaisia vaihtoehtoja:

  • 10 m istutusväli, pylväät 30 m välein, pylväiden välissä kolme puuta
  • 13 m istutusväli, pylväät 26 m välein, pylväiden välissä kaksi puuta

Kasvualustan perusteella laskettu minimi-istutusväli tällä istutuskaistan leveydellä on 11, 5 metriä. 10 metrin istutusväli on laskennallisen kasvualustatarpeen alarajalla, joten puut jäävät hieman normaalikokoaan pienemmäksi. Tässä mitoitusohjeessa oletetaan, että puiden kasvualusta on perinteistä, ei kantavaa kasvualustaa, ja käytössä ei ole vedensaantia edistäviä erikoisratkaisuja.


Puut raitioliikenteen pysäkillä, pysäkin leveys 4,25 m

Sijoitettaessa pysäkille puita noudatetaan Helsingin tyyppipiirustussarjan piirustusta nro 30187/706 (Mitoituskuvat 5 (kuva) ja 6 (kuva)).

Pysäkin kantavalla kasvualustalla leikkausluiskat ovat 2:1.

Pysäkillä on käytettävä kantavaa kasvualustaa ja pääosin kivettyä pintaa. Puiden veden saanti on heikompaa kuin raideosuudella, joten pysäkin puut jäävät raideosuuden puita pienikokoisemmiksi.

4 metriä leveät ja sitä leveämmät istutuskaistat liittyvät luontevasti raitiotiepysäkkiin, jolla on puita. Etäisyys kiskojen keskilinjasta puuriviin ja ajoradan keskilinjaan voidaan pitää tasaleveänä.


Istutuskaistan leveys on 3,5 m

Istutuskaista ollessa 3,5 metriä ainoastaan kapeakasvuiset, pylväsmäiset puut ovat mahdollisia (mitoituskuvat 7 (kuva) ja 8 (kuva)). Pylväspuun latvus saa kasvaa melko vapaasti. Latvuksen leikkaustarve on vähäinen. Kasvualustan sijoittuu raitiotien ja ajoradan rakennekerrosten välille luiskakaltevuudella 1:1.

Kolmen ja puolen metrin istutuskaistalla leveälatvuksisen puun latvuksen leikkaaminen olisi jatkuvaa, ja oksistoa olisi vaikeaa ja kallista pitää poissa vapaana pidettävältä alueelta. Puun ulkonäkö kärsii, koska oksat jouduttaisiin poistamaan käytännössä kokonaan 8 metrin korkeuteen kiskojen puolelta. Puun menestymiseksi rungon ja lehvästön suhde tulisi olla sellainen, että lehvästöä on vähintään noin 2/3 ja runkoa enintään noin 1/3 puun korkeudesta. Leveämpilatvuksiset puut eivät todennäköisesti menestyisi liian vähäisen ja toispuoleiseksi jäävän lehvästön takia.

Pohjakuvassa on esitetty 10 m istutusväli ja kolme puuta aina yhdellä pylväsvälillä. Tässä tapauksessa pylväsväli on 30 m. Kolmen ja puolen metrin istutuskaistalla voidaan käyttää esim. seuraavanlaisia vaihtoehtoja:

  • 10 m istutusväli, pylväät 30 m välein, pylväiden välissä kolme puuta
  • 13 m istutusväli, pylväät 26 m välein, pylväiden välissä kaksi puuta

Kasvualustan perusteella laskettu minimi-istutusväli tällä istutuskaistan leveydellä on 13,5 metriä. 10 metrin istutusväli on selvästi alle laskennallisen kasvualustatarpeen, joten puut jäävät selvästi normaalikokoaan pienemmäksi. 13 metrin istutusväli on laskennallisen kasvualustatarpeen alarajalla, joten siinäkin vaihtoehdossa puut jäävät hieman normaalikokoaan pienemmäksi. Molemmat vaihtoehdot ovat pylväspuulle harvoja, eivätkä puut muodosta voimakasta viherelementtiä. Tässä mitoitusohjeessa oletetaan, että puiden kasvualusta on perinteistä, ei kantavaa kasvualustaa, ja käytössä ei ole vedensaantia edistäviä erikoisratkaisuja.


Koko katutilan leikkaukset, esimerkkejä

Neljässä leikkauksessa (mitoituskuvat 9 (kuva), 10 (kuva), 11 (kuva) ja 12 (kuva)) on kuvattu muutamia erilaisia vaihtoehtoja sijoittaa puita katutilaan. Valitut vaihtoehdot ovat esimerkinomaisia, erilaisia variaatioita puiden määrän ja istutuskaistojen leveyden suhteen on monia. Vaihtoehdoilla katutilan visuaalisesta ilmeestä muodostuu erilainen.

Leikkausten avulla on selvitetty sitä, miten eri levyiset istutuskaistat vaikuttavat koko katutilan mitoitukseen ja puuston latvuksen muotoon sekä ylläpidon tarpeeseen.

Puurivin sijoittuminen katutilassa vaikuttaa määräävästi latvuksen leikkaustarpeeseen sekä siihen, miten leveä ja luonnollisen muotoinen latvus voi olla, vaikka kasvualustatila ei muuttuisi.

Kaistojen määrä, jalkakäytävät sekä pyörätiet ovat kussakin vaihtoehdossa saman levyiset ja niitä on jokaisessa vaihtoehdossa sama määrä. Tämä helpottaa kuvien vertailua.


Neljä puuriviä, katutilan leveys 45 metriä

Esimerkissä reunimmaiset puurivit ovat pyöräilyn ja ajokaistan välissä, ja keskimmäiset raiteiden vierellä (mitoituskuva 9 (kuva)). Leikkauskuvassa on esitetty reunimmaisille puille kasvipeitteinen, 3 metriä leveä istutuskaista. Istutustilavuus laajenee kantavalla kasvualustalla pyöräilykaistan alle. Raiteiden vierellä istutuskaistojen leveys on 4 metriä. Latvusten leikkaamista tehdään sekä ajoradan yllä että kiskojen vieressä kahdella sivulla ja yläpuolella.


Kolme esimerkkiä tilanteesta, jossa kadulla on kaksi puuriviä

Kaksi puuriviä, katutilan leveys 42 metriä

Esimerkissä puurivit ovat pyöräilyn ja ajokaistan välissä (mitoituskuva 10 (kuva)). Istutuskaistat ovat monilajiset ja niillä on myös hulevesien käsittelyä. Istutuskaistan leveys on tässä versiossa 5 metriä. Vaihtoehdossa, jossa kasvualustatilavuus varataan kadun reunoille, ja kaistat ovat riittävän leveät, saadaan istutuksiin yhdistettyä hulevesien viivytystä, ja latvusten leikkaustarve on erittäin vähäinen.

Kaksi puuriviä, katutilan leveys 41 metriä

Esimerkissä puurivit ovat raiteiden vierellä (mitoituskuva 11 (kuva)). Istutuskaistan leveys on tässä versiossa 5 metriä. Latvusten leikkaamista tehdään sekä ajoradan yllä että kiskojen vieressä kahdella sivulla ja yläpuolella, ylläpitokulut ovat suuret.

Kaksi puuriviä, katutilan leveys 38 metriä

Esimerkissä puurivit ovat pyöräilyn ja ajokaistan välissä (mitoituskuva 12 (kuva)). Istutuskaistat ovat kasvipeitteiset. Istutuskaistan leveys on tässä versiossa 3 metriä. Istutustilavuus laajenee kantavalla kasvualustalla pyöräilykaistan alle. Vaihtoehdossa, jossa kasvualustatilavuus varataan kadun reunoille, latvusten hoitotarve on vähäinen. Mikäli tässä vaihtoehdossa 3 metrin levyiset istutuskaistat muutetaan 3,5 metrin levyisiksi, riittää tavallinen kasvualusta ilman kantavaa kasvualustaa laajennuksena. Tällöin myös hoitoleikkausten tarve vähenee.


Puiden kasvualustan mitoitus

Puut tarvitsevat riittävän kasvualustatilavuuden kasvaakseen.  Tärkeimpänä kasvualustatilaa määräävänä tekijänä on puun veden saanti. Perinteisellä kasvualustalla tavoitellaan normaalikokoiselle, isoksi kasvavalle puulle noin 25 m³ kasvualustatilaa.

Kantavalla kasvualustalla nykyisin voimassa oleva ohje 25 m³ ei johda riittävään vesivarastoon. Tilavaade on huomattavasti suurempi kuin perinteisellä kasvualustalla, koska kivirungon vaatima tila maassa on pois maan vesivarastosta ja juurten käytöstä. Riittävä tilavuus kantavalla kasvualustalla olisi noin 40-60 m³ tilavuus.

Jos kasvualustan tilavaadetta ei voida toteuttaa istutuskaistaa leventämällä ja käyttämällä kantavaa kasvualustaa viereisten liikenne- ym. alueiden alla, voidaan sen sijaan:

  • harventaa puuväliä
  • kerätä hulevettä kasvualustaan
  • käyttää erikoiskasvualustoja

Näitä keinoja on mahdollista yhdistää toisiinsa.

Asemaympäristöt

Asemien kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta koko asema-alue tulee käsitellä yhtenä toiminnallisena kokonaisuutena. Asema-alueeseen sisältyy asemarakennuksen tai katoksen lisäksi juna-asemilla raiteet ja matkustajalaiturit sekä asemaan liittyvillä bussiasemilla laiturialue ja näihin liittyvät matkustajapalvelut, kuten lipunmyyntipisteet. Asema-alueena käsitetään myös kulkuyhteydet asemaan liittyviin palveluihin: liityntäliikenne, taksi ja pysäköintialueet. Invalidiliitto suosittaa esteettömäksi myös reitit lähiympäristössä sijaitsevalle terveysasemalle ja apteekkiin.

Esteettömyys

Asema-alue on esteettömyyden erikoistason aluetta. Kulkuyhteyksinä junalle ja asemien toimintoihin johtavia väyliä koskevat esteettömästä rakentamisesta annetut rakentamistapaohjeet ja määräykset. Asemaympäristöjen esteettömyysmääräyksiä ja suosituksia löytyy kootusti sivustolta https://www.sujuva.info/

Opastus 

Opastuksen tulee olla katkeamaton ja erottua selkeästi asemaympäristössä sijaitsevista mainoksista. Opastustaulut tulee aina toteuttaa kahdella tavalla: sekä kuvaan että tekstiin perustuen. Asemaympäristössä opastuksen tulee huomioida myös näkö- ja kuulovammaiset käyttäjät.

HKL on julkaissut metron opastusjärjestelmän suunnitteluohjeen, joka kokoaa suunnittelun tavoitteet, graafisen ilmeen ja tekniset määrittelyt yhteen ja toimii siten suunnittelun apuna niin HKL:lle itselleen kuin ohjeistoa tarvitseville yhteistyökumppaneille kuten HSL:lle tai metroasemiin liittyville kauppakeskuksille

Valaistus

Kaupunkikuvassa asema-alueesta muodostuu aukioiden ja aluetta rajaavien rakennusten avulla yksi kaupungin tärkeimmistä tiloista, jonka keskeisin rakennus joukkoliikenteen käyttäjän kannalta on asemarakennus. Aseman valaistuksen on sovelluttava kaupunkikuvallisesti muuhun kaupunkivalaistukseen, paikkaan ja kaupungin julkiskuvaan. Valaistuksen tehtävänä on antaa kulkijalle käsitys liikkumisympäristöstä sekä luoda tilaan miellyttävä ja turvallinen ilmapiiri. Kaunis ja kaikkina vuorokaudenaikoina toimiva asema ympäristöineen luo positiivista imagoa joukkoliikenteelle ja kaupungille.

Asema-ympäristöjen valaistuksesta on koostettu oma ohjekortti.

Esteetön valaistus

”Aseman ulkoalueiden valaistuksen tulee olla riittävä helpottamaan kulkemista ja korostamaan tasonvaihtoja, ovia ja sisäänkäyntejä. Esteettömien reittien valaistus on mukautettava matkustajan näkemisen tarpeeseen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tasonvaihtoihin, lipunmyyntitoimistoihin ja lipunmyyntiautomaatteihin, neuvontapisteisiin ja tiedotusnäyttöihin”. (Komission asetus (EU) N:0 1300/2014.)

 

JUNA-ASEMAT

Asemaluokittelussa henkilöliikenneasemat jaetaan kaukoliikenteen ja lähiliikenteen luokkiin, joilla on erilaiset palvelutasotavoitteet. Luokittelu on tehty vuonna 2009. Uudet tai kunnostettavat asemat tulee toteuttaa luokittelun ohjeiden mukaisesti.

Kaukoliikenteen asemaluokka 1: Matkakeskukset ja muut merkittävät risteysasemat

Helsinki. Matkakeskus, asemalla myös lähiliikennettä.

Pasila. Asemalla myös lähiliikennettä.

Lähiliikenteen luokka 1: Merkittävät vaihtoasemat

Oulunkylä, Malmi, Puistola, Huopalahti

Lähiliikenteen luokka 2: yli 1 000 matkustajaa vuorokaudessa välittävät asemat

Käpylä, Pukinmäki, Tapanila, Ilmala, Valimo, Pitäjänmäki, Pohjois-Haaga, Kannelmäki, Malminkartano

 

LINJA-AUTOASEMAT

Merkittävät vaihtoterminaalit:

Kamppi, Rautatientori, Elielinaukio, Hakaniemi, Herttoniemi, Itäkeskus, Malmi

Muut terminaalit:

Kontula, Mellunmäki, Puistola, Vuosaari

 

METROASEMAT

Merkittävät vaihtoterminaalit:

Kamppi, Rautatientori, Hakaniemi, Herttoniemi, Itäkeskus

Muut terminaalit:

Lauttasaari, Ruoholahti, Helsingin yliopisto, Sörnäinen, Kalasatama, Kulosaari, Siilitie, Puotila, Rastila, Vuosaari, Myllypuro, Kontula, Mellunmäki

 

RAITIOVAUNUTERMINAALIT

Helsingin raitiotieverkko on rakennettu yksinomaan Helsingin kaduille, eli se on perinteinen katuraitiotie. Helsingin raitiovaunut ovat erityisesti kantakaupungissa olennainen osa kaupunkikuvaa ja päivittäistä liikkumista.

HKL:n raitiovaunuvarikot:

HKL:llä on kolme raitiovaunuvarikkoa: Koskelassa, Töölössä ja Vallilassa. Raitiovaunut säilytetään ja huolletaan Töölön ja Koskelan varikoilla. Vallilassa tehdään myös isompia töitä kuten kolari- ja peruskorjauksia.

 

SATAMAT

Helsingin sataman satamanosat:

Eteläsatama, Katajanokan satama, Länsisatama

 

Huolto ja kunnossapito

Huolto- ja kunnossapitorajat on sovittava selkeästi sekä julkisten että yksityisten tilojen osalta ja ympäristön kunnossapito on toteutettava kaikkialla asemaympäristössä niin laadukkaasti, ettei käyttäjä havaitse hallintarajan vaihtumista tilassa. Asema-alueelle on laadittava valaistuksen huolto- ja kunnossapito-ohjelma, jolla eri osapuolten omat ohjeet yhtenäistetään alueelliseksi yleisohjeeksi.

Henkilöliikennepaikoilla Väylävirasto vastaa laitureista, kulkuyhteyksistä ja matkustajainformaatiosta. Suurimmat asemarakennukset ovat VR-Yhtymän omistuksessa.

Yhteyksistä juna-asemille vastaa Helsingin kaupunki. Liityntäpysäköinnistä vastaa kiinteistön omistaja eli Väylävirasto, VR-Yhtymä Oy tai kunta? Liityntäpysäköinti kaupungilla.

Johdot ja kaapelit katualueella

Katualueen leveyttä voidaan johtojen takia joutua leventämään liikenteelliseen mitoitukseen verrattuna (erityisesti tarkistettava raitiotie- ja tonttikadut). Kaduille tulisi jäädä myös tilaa tulevaisuuden tilantarpeita varten (kaukojäähdytysjohdot, jätteiden imuputkistot jne.)

Yhdistelmäkaivannoissa hulevesiviemäri pyritään sijoittamaan ylimmäksi ja jätevesiviemäri vesijohdon alapuolelle. Lisäksi putkien korkeusasemassa on huomioitava risteämiset muiden putkien ja rakenteiden kanssa sekä tonttien ja hulevesikaivojen liittymien onnistuminen. Putket sijoitellaan kaivantoon siten, että vapaa pystysuora etäisyys risteäviin putkiin on vähintään 100 mm.

Julkaisussa Kaupunkitila mitoitus, suunnitteluohjeet Helsingin kaupungille, 05/2014, on esitetty johtojen ja kaapelien sijoitusperiaatteet katualueilla ja liitteen 5 leikkauksissa johtojen vaatimat tilantarpeet eri katuluokilla. Leikkauksissa on esitetty tyypilliset johtokoot, joitten mitoitus on aina tarkistettava. Lisäksi leikkauksissa on esitetty  johtojen väliset minimietäisyydet.

 

Raitiotiet

Periaateratkaisu ja mitoitus

  • Raitiovaunujen tilantarve linjaosuudella min. 6,0 m
  • Pysäkkien yhteydessä olevat suojatiet rakennetaan esteettömyyden erikoistason ratkaisun mukaan.
  • Raitiotiepysäkin tyyppipiirustukset 30187/706–708

 

Raitioteiden pintamateriaalit

  • Suljetulla rata-alueella pintamateriaalina voidaan käyttää kiinteitä päällystemateriaaleja (esim. asfaltti, kiveys) tai irtonaisia materiaaleja (esim. sepeli, nurmikiveys). Materiaalien valinnassa pitää huomioida rata-alueen puhdistettavuus ja kantavuus. Pintamateriaalit eivät saa aiheuttaa ympäristöönsä pölyongelmia.
  • Yleisenä ohjeena raitiotielle suositellaan samaa pintamateriaalia kuin ajoradalle.

 

Asfaltti

Kulutuskerroksen asfalttibetonin (AB), epäjatkuvan asfaltin (EA), kivimastiksiasfaltin (SMA), avoimen asfaltin (AA), pehmeän asfalttibetonin (PAB) ja valuasfaltin (VA) materiaalivaatimukset ovat julkaisun “Asfalttinormit 2011” mukaiset. Jos suunnitelmissa tai asiakirjoissa ei ole muuta mainittu, käytetään rata-alueella kulutuskerroksen asfalttityyppinä yhdistettyä rakennetta (ABK 32/240 + ABK 32/120). Kulutuskerroksen kerrospaksuus on 160 mm. Tämän alla käytetään asfalttibetonia (AB 12–20, 90-120kg/m²), jonka kerrospaksuus on 35 mm.

Päällysrakenteen vähimmäispäällystevahvuudet ja -laadut katualueella löytyvät Helsingin kaupungin rakennusviraston (HKR) ohjeesta ”Kaivutyöt ja tilapäiset liikennejärjestelyt pääkaupunkiseudulla kohdasta 2.8.

 

Nupukiveys

Nupukiveyksen materiaalivaatimukset, sallitut poikkeamat, nupukiveyksen alustan vaatimukset, nupukiveyksen tekemisen ohjeet ja vaatimukset sekä valmiiseen rakenteeseen liittyvät laatuvaatimukset on esitetty InfraRYL2010 -ohjeessa 21443. Nupukivien tulee täyttää standardin SFS 4157 vaatimukset. Kivien asennuksessa käytetään aina maakosteaa asennusbetonia. Betonin tulee olla vähintään lujuusluokan K10 betonia. Valmiin kiveyksen on oltava kiskon ajopinnan kanssa samassa tasossa 0 mm …- 5 mm.

  • Kivi-Helsingissä raitiotiepinnoittena käytetään nupukiveystä, mikäli kadun pinnoite on nupukiveä.
  • Reunakivin korotettu raitiotie kivetään kokonaan. Materiaaliksi sopii myös asfaltti.
  • Historiallisilla alueilla käytetään perinteistä ladontamallia.
  • Raitiotiekiskojen välinen alue kivetään 120 mm korkealla nupukiveyksellä. Muut kiskoalueen kiveykset tehdään 140 mm korkealla kivellä.
  • Radan molemmin puolin käytetään lisäksi HKL:n standardin mukaisia juoksukiviä (reunan suuntainen kivirivi).
  • Juoksukiven materiaali vastaa standardia SFS 4157. Peruskorjauskohteissa juoksukiven mitat ovat: leveys 180 mm, pituus 200 mm – 300 mm, korkeus 120 mm – 150 mm. Kivien asennusvälin tulee olla 12 mm ± 5 mm. Uudiskohteissa juoksukivien mitat ovat: leveys 140 mm, pituus 250 mm, korkeus 140 mm +-15mm.
  • kiskojen välisen kiveyksen saumausaineena käytetään kiinteää saumausmassaa, esim. bitumi, 2-komponentimassat, juotosbetoni tai Rompox- Flex joint saumausaine. Saumauksen syvyys vähintään 1/3…2/3 kiven korkeudesta tai valmistajan ohjeen mukaisesti.
  • Kiskonvierussaumat saumataan aina bitumilla tai vastaavalla joustavalla massalla.
  • Saumausaineen väri valitaan kiveyksen mukaisesti. Esim. Rompox- Flex joint saumausaineen värivaihtoehdot ovat: neutral (harmaa), stone grey (hiekanruskea), basalt (musta).

 

Noppakiveys

Noppakiveyksen materiaalivaatimukset, sallitut poikkeamat, noppakiveyksen alustan vaatimukset, noppakiveyksen tekemisen ohjeet ja vaatimukset sekä valmiiseen rakenteeseen liittyvät laatuvaatimukset on esitetty InfraRYL2010 -ohjeessa 21442. Noppakivien tulee täyttää standardin SFS 4158 vaatimukset.

 

Nurmikiveykset ja sepeli

Avoradalla voidaan päällysmateriaalina käyttää sepeliä tai nurmea. Avoradalla radan päällysmateriaali voidaan jättää tarvittaessa kiskon alapinnan tasolle tai nurmettaa kiskon yläreunaan. Tällöin nurmialue ei ole kantavuudeltaan riittävä huoltoajoneuvolle tai pelastuskalustolle. Avorata mahdollistaa raiteen suuremman kallistuksen ja nopeutta voidaan nostaa.

 

Nurmikiveys

  • Nurmikivipäällysteiden päällystyskivenä käytetään tilaajan hyväksymää kiveä (esim. betonista vihernappula-ruohokiveä tai vastaavaa).
  • Pohjalaatan päälle asennetaan kantava rakenne, asennushiekka ja päällystyskivi. Kiven päälle asennetaan multa, johon istutetaan nurmiseos.
  • Betonikivet asennetaan asennushiekan päälle. Sovitukset kiskoon tai reunatukeen tehdään sahaamalla.
  • Kiskon tai reunatuen ja betonikiven välin on oltava tasalevyinen ja alle 10 mm.

 

Reikäkiveys

  • Reikäkivien aukkoihin asennettava multa on peltomultaa, jossa on hyvä peruslannoitus. Kasvualustaan sekoitetaan Terra-Cottem polymeeriä 400 g/m3.
  • Mullattu kiveys kastellaan huolellisesti. Nurmisiemenkylvö tehdään betonikivien aukkoihin. Kylvösiemenseos sekoitetaan hiekansekaiseen puistomultaan ja harjataan kivien aukkoihin siten, että ne täyttyvät lähes pintaan asti. Multaa ei jyrätä tiiviiksi.
  • Nurmiseoksessa on oltava 60 painoprosenttia lampaannataa ja 40 painoprosenttia kylänurmikkaa.

 

Yhteiskäyttö- ja ratasähköpylväät

Vaijeriripustuksen kiinnityspisteiden tulee sijaita mahdollisimman symmetrisesti radan molemmilla puolilla. Ripustuspisteet voivat olla pylväissä tai rakennusten julkisivuissa. Julkisivujen soveltuvuus ajolangan ripustamiseen tulee kuitenkin varmistaa erikseen.

Mahdollisille ajolankapylväille perustuksineen on varattava riittävästi tilaa katualueelta. Pylväiden ja puiden väliin tulee jättää noin 3,5 metriä tilaa puiden juurille ja perustuksille. Raitiotien ajolankapylväinä voidaan käyttää yhteiskäyttöpylväitä, joissa on myös valaistus- tai liikenteenohjauslaitteita.

Helsingissä pylväiden mallit ovat maalattu kartiopylväs ja ristikkopylväs, joka usein on sinkitty. Pylväsmallin valinta tehdään kaupunkikuvallisin perustein.

 

Pylväissä käytetyt värit ovat:

graphite black RAL 9011
black grey RAL 7021
Traffic grey RAL 7042
Grey aluminium RAL 9007

Torit ja aukiot

Historiallisten torien ja aukioiden perusparannushankkeet tulee tehdä aikakauden tyylipiirteitä kunnioittaen. Uudet torit ja aukiot suunnitellaan kaupunginosan näyttävimmäksi julkiseksi ulkotilaksi ja niiden suunnittelulle tulee asettaa erityiset laatutavoitteet.

Suunnittelijan tarkastuslista:

  • Käyttötarkoitus eri vuodenaikoina
  • Toritoiminta ja erilaiset tapahtumat
  • Oleskelu
  • Kestävät päällystemateriaalit. Torin tulee olla koneellisesti kunnossapidettävä.
  • Istutukset
  • Kesäkukat
  • Erikoisvalaistus
  • Taide
  • City-wc
  • Paikoitusalue
  • Rakenteellinen turvallisuus, ajoesteet

Tekniset tilavaraukset:

  • Sähkövaraukset ja tapahtumasähkö
  • Vesipisteet
  • Jätehuolto
  • Jäteviemärivaraus väliaikaiseen käyttöön, esim. tapahtumakäymälälle

 

 

Kävelykadut

Määräykset

Kävelykadulla polkupyöräily on sallittu. Moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa kuljettaa vain kadun varrella olevalle kiinteistölle, jollei kiinteistölle ole muuta kautta järjestetty ajokelpoista yhteyttä. Moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäköinti ja pysäyttäminen kävelykadulla on kielletty, lukuun ottamatta huoltoajoon liittyvää pysäyttämistä silloin, kun huoltoajo on liikennemerkin mukaan sallittu.

Ajonopeus kävelykadulla on sovitettava jalankulun mukaiseksi eikä se saa ylittää 20 km/h.

Kävelykadulla ajoneuvon kuljettajan on annettava jalankulkijalle esteetön kulku.

Jalankulkija saa pihakadulla ja kävelykadulla kulkea kadun kaikilla osilla. Hän ei kuitenkaan saa tarpeettomasti estää ajoneuvoliikennettä.

Ohjeita

Kävelykaduille ei merkitä pyörätietä liikennemerkein eikä erilaisella pintamateriaalilla. Pyöräily kävelykadulla tapahtuu kävelyliikenteen ehdoilla.

Pihakaduilla ja muilla kävelypainotteisilla kaduilla koko katutila rakennetaan samaan tasoon ilman reunakiviä, mikä viestii siitä, että tila on sekä autoliikenteen että jalankulun ja pyöräilyn käytössä.

Kävelykatuympäristöt ovat esteettömyyden erikoistasoa.

Pihakatu

  • Kadun vuorokausiliikenteen tulee olla pieni, korkeintaan 500 ajoneuvoa vuorokaudessa.
  • Pihakadun tulee liittyä tontti- tai kokoojakatuun.
  • Ajonopeus ei saa ylittää 20 km/h.
  • Pihakadun jokaisesta pisteestä tulisi olla alle 200 metrin matka ulos alueelta. Lisäksi on vältettävä suoria osuuksia (maks. 50m).
  • Pihakadulle ei saa rakentaa jalkakäytäviä.
  • Koko katupoikkileikkaus rakennetaan samaan tasoon.
  • Pysäköinti on sallittu vain merkityillä pysäköintipaikoilla. Paikat varataan lyhytaikaiseen vieras- tai asiointipysäköintiin. Asukkaiden pysäköintipaikkoja ei osoiteta asemakaavassa pihakadulle.
  • Pysäköintipaikat osoitetaan katutilasta erilaisella pintamateriaalilla, rajauksella tai pollareilla.
  • Talojen sisäänkäyntien edessä on vähintään metrin levyinen alue, jossa autot ja polkupyörät eivät voi liikkua.
  • Erikseen leikkimistä varten rakennetut leikkipaikat tulee rajata niin, ettei siellä voi ajaa moottoriajoneuvolla. Järjestyslain perusteella yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen on kielletty pihakadullakin.
  • Pihakadulle ajetaan aina vähintään viistetyn reunatuen yli, usein myös jalkakäytävän ja pyörätien yli. Sama koskee pihakadun ulostulokohtaa.
  • Pihakadulla tulisi olla ajourien risteämiskohdassa vähintään viiden metrin näkemä kumpaankin suuntaan. Näkemäkolmion alueella ei saa olla yli puolen metrin korkeita näkemäesteitä.
  • Risteyksessä pihakadulta tulevan kuljettajan on aina väistettävä muuta liikennettä.
  • Pihakadulle on suotavaa järjestää aurattavalle lumelle kasapaikka, sillä pihakadulta lumen poiskuljettaminen on usein vaarallista ja erittäin kallista.

Erilliset jalankulku- ja pyörätiet katualueella

Mitoituksen yleisperiaatteet

Jalankulkualue mitoitetaan toiminnallisen tarpeen mukaan, eli käyttäjämäärien ja -ryhmien sekä liikenneyhteyden luonteen perusteella. Jalankulkijoille varattu alue mitoitetaan kohtaamismahdollisuuden perusteella jalankulkijan, pyöräilijän ja pyörätuolin/lastenvaunun mittoja hyödyntäen.

Pyöräilyn ja jalankulun kohtaamistavat voidaan jakaa taulukossa esitettyihin kategorioihin A ja B. Molemmille kohtaamistavoille eri kulkumuotojen välillä on määritelty sivuetäisyydet, joiden avulla voidaan arvioida tilantarve eri liikennetilanteissa (Taulukko 4).

A.Normaali mitoitustapa:

  • Pyöräilijöiden tai jalankulkijoiden on mahdollista kohdata ilman erityistä varautumista kohtaamis- tai ohitustilannetta varten.

 

B.Käytetään mikäli katualue on ahdas eikä enempää tilaa ole saatavilla:

  • Pyöräilijöiden tai jalankulkijoiden on sopeutettava nopeuttaan ja reittiään kohtaamis- tai ohitustilanteessa.

jalankulun_mitoittaminen

Jalkakäytävän tai jalankulkualueen ja sitä vierustavan esteettömän alueen leveys:

  • vähintään 2,5 metriä
  • 2 metriä pyörätien yhteydessä, mikäli esteettömän alueen vaatimus täyttyy
  • 1,5 metriä pyöräilyalueen yhteydessä vähäisten jalankulkijamäärien paikalliskaduilla
  • Keskusta-alueilla, jossa jalankulkijoiden määrä on merkittävä, tulisi jalankulkijoille olla varattuna vähintään yhtä paljon tilaa kuin pyöräilijöillekin

 

Pyörätien leveys:

Mittoihin ei sisälly erottelun viemää tilaa tai jalkakäytävän puolen tilaa.

  • 2,5-3 metriä kaksisuuntaisella pyörätien pääreitillä
  • 2,25 metriä kaksisuuntaisella pyörätiellä muulla kuin pääreitillä.

 

Kulkumuotojen erottelu

Jalankulku ja pyöräily tulee erottaa toisistaan rakenteellisesti tai vähintään tiemerkinnällä aina kun mahdollista, erillisiä ulkoilureittejä lukuun ottamatta.

Jalankulun ja pyöräilyn erottelu tulisi osoittaa muutoin kuin maaliviivalla. Mahdollisia erottelutapoja ovat mm. puut, pollarit, istutukset, kapea kiviraita sekä eri pintamateriaalien käyttö jalankulku- ja pyörätiloissa. Eri materiaalit valitaan siten, että jalkakäytävän materiaali on pienikuvioista kiveystä tai laattaa ja pyörätie toteutetaan asfaltoituna.