Hakusana: kasvillisuus

Kestävä kaupunkitila

 

Neljä kestävän kaupunkitilan näkökulmaa.

 

KUNNIANHIMOINEN ILMASTOVASTUU

Ilmastonäkökulma on läpäisevästi osa kaikkea päätöksentekoa ja otetaan huomioon erityisesti kaupunkirakentamisessa, liikkumisessa ja energiaratkaisuissa. Tavoitteena on hiilineutraali Helsinki 2030, hiilinolla vuonna 2040 ja tämän jälkeen hiilinegatiivisuus.

Etenevä ilmastonmuutos edellyttää myös vaikutuksiin sopeutumista. Helsinkiläisten elämänmuotoa, terveyttä ja omaisuutta suojataan varautumalla sään ääri-ilmiöihin ja niiden välillisiin vaikutuksiin. Toimiva kaupunkirakenne mahdollistaa hulevesien hallinnan ja tulvariskien minimoimisen ja vähentää lämpösaarekeilmiötä. Helsingin kaupunki päivittää vähähiilisyyteen liittyviä tavoitteita vuosittain.

Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteitä

  • Tunnistetaan maaperän, kasvillisuuden ja hiiltä sisältävien rakenteiden merkitys hiilensidonnalle. Säilytetään ja hyödynnetään näitä.
  • Kunnostetaan olemassa olevaa rakennettua ympäristöä elinkaaren kannalta oleellisella hetkellä. Pitkä elinkaari on myös hyvää omaisuuden hallintaa.
  • Vähennetään työmaista ja liikenteestä aiheutuvia ilmasto- ja pienhiukkaspäästöjä vähäpäästöisellä kalustolla ja sujuvoittamalla liikennejärjestelyitä.
  • Käytetään vähähiilisiä esirakentamismenetelmiä, betonituotteita ja materiaalivaihtoehtoja.
  • Suunnitellaan ja rakennetaan vähähiilistä ja vehreää kaupunkitilaa.

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimenpiteitä

  • Varaudutaan suunnitteluratkaisuilla lisääntyneisiin helle- ja kuivuusjaksoihin, myrskyihin, tuulisuuteen sekä voimakkaisiin sateisiin.
  • Lisätään puiden ja muun vehreyden määrää kaupunkitilassa ja monipuolistetaan istutettavaa kasvillisuutta. Rakennus- ja liikennehankkeissa selvitetään aina vaihtoehto säästää mahdollisimman paljon puustoa ja muuta kasvillisuutta.
  • Parannetaan katutilojen hulevesien hallintaa ja varataan hulevesille tilaa. Parannetaan hulevesien laadun hallintaa.
  • Suositaan rantojen säilyttämistä luonnontilaisen kaltaisina.
  • Lisätään paahteisia olosuhteita kestäviä niittyjä ja hulevesiä hallitsevia viherrakenteita, kuten kosteikkoja, puuistutuksia ja viherkattoja.
  • Varaudutaan ilmastomuutoksen kaikille rakenteille aiheuttamaan rasitteeseen.

Länsi-Helsingin raitiotien design-manuaalissa tarkastellaan ja esitetään raitiotiekadun kestäviä ratkaisuja.

Julkisen kaupunkitilan kasvillisuus Helsinki-ilmeen muodostajana

Sille, joka osaa tarkkailla ympäristöään ja tunnistaa kasvit, Helsingin kasvillisuus kertoo kaupungin pitkää kulttuurihistoriaa. Helsingin kasvistoon ovat jättäneet jälkeensä niin merenkulku, maanviljely, kaupankäynti ja kartanot kuin käydyt sodat, linnoitukset,  maaliikenne ja teollisuus. Monet Helsinkiläisen luonnon kasveista ilmentävät ihmisen toimintaa.

1700-luku

Helsingin kasvien muodostaman kaupunkikuvan vanhimmat kerrostumat ovat Ruotsin vallan ajalta, 1700-luvulta, jolloin puutarhanhoito ja puistot alkoivat merkittävästi kehittyä meilläkin. Puutarhakasveja tuotiin emomaasta Ruotsista.

Tunnetuin aikakauden kasvi on violettikukkainen pihasyreeni, joka on yhä merkittävä osa Viaporin, nykyisen Suomenlinnan, linnoitusalueen ilmettä ja yleinen vanhoissa puistoissa ja pihoilla. Viaporia tiedetään kaunistetun myös orapihlajia, vaahteroita ja pihlajia istuttamalla, leikatuin pensasaidoin sekä kukkakylvöksin. Aikakaudella yhdisteltiin vanhempaa ruutusommittelua ja ajanjakson loppupuolella muotiin tullutta polveilevaa maisematyyliä. Puukujanteet osoittivat tien korkeaa hierarkkista asemaa jo tällöin.

1800-luku ja 1900-luvun alkuvuodet

Asemakaavoitustyön tuloksena autonomisen Suomen uuden pääkaupungin, Helsingin, keskustan puistoilla, puistokaduilla ja puuriveillä muodostettiin vehreää kaupunkikuvaa, joka paransi paloturvallisuutta.

Maisemapuistot sijoittuivat hienoille paikoille meren tai merenlahtien äärelle. Kaupunkipuistoihin kuuluivat suoraviivaiset promenadit ja niihin liittyvät kaartelevat käytävät, joiden katseenvangitsijoiksi sijoitettiin yksittäin tai pieninä ryhminä eksoottisia kasveja sekä loistokkaat, geometrisistä kuvioista muodostuvat kausi-istutukset.  Kaisaniemenpuisto, Esplanadi, Tähtitorninvuori ja Katajanokanpuisto ovat aikakauden puistoja. Rinnalleen promenadipuistot saivat 1800-luvun lopussa yksinkertaisemmat, työväestön virkistäytymiseen tarkoitetut kansanpuistot, kuten Seurasaaren, Korkeasaaren, Mustikkamaan ja Pihlajasaaren.

1800-luvun yksityiset kartano- ja huvilapuutarhat rakentuivat usein geometrisesti sommitellusta lähiympäristöstä, joka liittyi romanttiseen maisematyyliseen promenadipuistoon. Tänä päivänä nämäkin puistot ovat julkista kaupunkitilaa.

Venäjän vallan vaikutus näkyi käytetyssä kasvilajistossa. Luonnonvaraisten kasvien lisäksi istutettiin usein Pietarista tai Baltiasta ja Saksasta tuotuja kasveja, kuten poppeleita, salavia, lehtikuusia, siperianpihtaa, kuusamia tai tataarivaahteraa.  Herttoniemen ja Tullisaaren kartanopuistot ovat 1800-luvun puistoja. 1900-luvun vaihde oli myös puulajiharrastuksen kulta-aikaa, mistä muistuttaa Niskalan arboretum.

Vuosisadan loppupuolella Helsinki sai Ruotsista ensimmäisen kaupunginpuutarhurinsa, Svante Olssonin (kaupunginpuutarhuri 1889 – 1924).

1910 – 1930-luku

Maisemapuistot saivat yhä vahvemmin rinnalleen arkkitehtonisen tyylin mukaisesti sommiteltuja, yksilöllisesti muotoiltuja rakenteita ja taidetta sisältäviä puistoja ja puutarhoja. Leikatut pensasaidat ja muotoon leikatut puut kehystivät kukkivia istutusalueita, joiden kasvivalintoja ei osoitettu ennakkoon suunnitelmissa. Monivuotisten kukkien, perennojen, valikoima oli ajanjaksolla suurimmillaan.

Eiranpuisto, Engelinaukio ja Helsingin kaupungin Talvipuutarha ovat esimerkkejä arkkitehtonisen tyylin puistosta.

Puutarhakaupunkiaatteen tavoitteena oli sosiaalisesti kestävä asuminen, jossa kaikilla on yhteys vihreään piha-alueeseen, virkistäviin viheralueisiin ja mahdollisuus kaupunkiviljelyyn. Puu-Käpylä 1920-luvulta toteutti puutarhakaupungin periaatteita. Myös siirtolapuutarha-aate eli voimakkaana. Siirtolapuutarhojen suunnittelussa noudatettiin aluksi arkkitehtonista, geometrista muotokieltä, kuten Kumpulan siirtolapuutarhassa, mutta 1930-luvulla siirtolapuutarhojen suunnittelussa alettiin painottaa toiminnallisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

Itsenäisen Suomen alkuvuosien puistosuunnittelussa toimintojen kehittäminen oli ajankohtaista. Puistoihin sijoitettiin urheilu- ja pelikenttiä. Topeliuksen puisto Töölössä on yhdistelmä arkkitehtonista ja vapaamuotoisempaa puistosuunnittelua 1930-luvulta. Väinölänpuisto Käpylässä ilmentää 1930-luvun klassistista ajattelua.

1940 -1950-luku

Arkkitehtoninen tyyli alkoi 1930-luvun loppupuolella väistyä funktionalismin tieltä. Kasvavan kaupungin uudet alueet sijoitetiin metsämaastoon avoimin korttelirakentein ja maastonmuotoja myötäillen. Nurmikosta tuli aikaisempaa tärkeämpi ja näkyvämpi osa puistoa. Kasvien käyttö oli taloudellista, ja oleva kasvillisuus ja luonto muodostivat puiston lähtökohdan. Liuskekivi oli suosittu materiaali 1940- ja 50-luvun puistossa ja pihoilla.

Vuonna 1946 puutarha-arkkitehti Bengt Schalinista tuli kaupunginpuutarhuri vuoteen 1957 saakka. Syvällisesti kasveja tunteva Schalin sommitteli ilman piirrettyjä suunnitelmia yksilöllisiä kauniita, kukkivia puita ja pensaita puistoihin ja kiinnitti huomiota kasvien syysväritykseen. Kasvien käyttö oli monipuolista ja kokeilevaa, ja monet kasvit olivat omia jalosteita. Näistä kasveista osa on otettu myöhemmin talteen Suomen kansalliseen kasvigeenivarakokoelmaan ja monista on tullut FinE-kasveja eli suomalaisia eliittikasveja. Schalinin kädenjälki näkyy erityisen hyvin 1950-luvulla toteutuneissa Herttoniemen Mäyräpuistossa, Ruskeasuon Kiskonpuistossa ja Maunulan Sorsapuistossa.

1960 – 1970-luku

Lähiöiden metsäkaupungeissa luonnonmaisema oli myös puistosuunnittelun kantava teema. Puutarhasuunnittelusta siirryttiin maisemasuunnitteluun. 1950-luvun säästeliäästä, mutta monipuolisesta ja pienipiirteisestä kasvien käytöstä siirryttiin kohti suurimittakaavaisia yksilajisia massaistutuksia, joissa istutuksen muoto maisemassa oli pääasia ja kasvilajin merkitys vähäinen. Myös havupensaita käytettiin yksilajisina massaistutuksina. Nurmikkopinta-alat kasvoivat

Kasvivalikoima supistui ollen 1970-luvun loppupuolella pienimmillään. Kasvien tuonti Keski-Euroopasta lisääntyi voimakkaasti, ja ilmastollisesti sopimattomat kasvikannat olivat arkipäivää. Hortonomi Pekka Jyränkö toimi kaupunginpuutarhurina vuosina 1975 – 1995 käynnistäen monet kehityshankkeet, kuten puisto- ja katupuutuotannon kehittämisen, kestävien kasvikantojen tutkimisen ja Helsingin kasviperinteen kartoituksen.

Monimuotoinen Lenininpuisto rakennettiin puutarhanäyttelyalueeksi vuonna 1961. Siltamäen aluepuisto on 1970-luvun hengen mukainen, avoin, kumpuileva, kasvilajistoltaan suppea maisemapuisto. Yliopiston alppiruusujalosteiden testausalueesta lähti kehittymään Alppiruusupuisto Haagassa.

1980 – 1990

Tiivistyvässä kaupunkirakenteessa kasvillisuusmassoilla pyrittiin erottelemaan ja rajaamaan alueiden toimintoja, mutta myös lisäämään viihtyisyyttä. Kasvillisuudelta toivottiin nopeaa kehittymistä ja yhdenmukaisuutta. Katupuilta edellytettiin yksilajisuutta, yhtenäisyyttä ja suorarunkoisuutta. Kasvavien liikenneväylien reunoja verhoiltiin yleisesti laajoilla yksilajisilla pensasistutuksilla. Kasvivalikoima oli edelleen riippuvaista keskieurooppalaisesta tarjonnasta, mutta tietoisuus kasvin alkuperän ja lajikkeen merkityksestä alkoi kasvaa.

Kunnossapidon koneellistaminen, nurmikonleikkuun sujuvuus ja pensasmassojen hoito alasleikkaamalla ohjasivat sommittelua ja kasvivalintoja. Maanalaisen infrastruktuurin lisääntyminen karsi erityisesti puiden käyttöä. Rajatut kasvualustat ja kansi-istutukset yleistyivät. Kapealatvuksiset puut olivat usein ratkaisu suppeassa katutilassa. Länsi-Pasilan, Lassilan ja Malminkartanon viheralueet edustavat 1980-lukua.

Kartanopuistoja kunnostettiin laajamittaisesti 1990-luvun aikana ja kartanopuistojen alkuperäistä kasvimateriaalia pelastettiin. Viimeinen kaupunginpuutarhurin nimikkeellä toimiva puistotoimen johtaja oli vuosina 1996  – 2003 metsänhoitaja Eeva Kuuluvainen.

2000-luku

2000-luvun loppupuolella Helsingin kaupunki laati useita kasvien käytön linjauksia, kuten Kausikasvien käytön linjaus vuonna 2006, Kasvien käytön linjaus vuonna 2009 ja Kaupunkikasviopas 2010. Näissä linjauksissa esitettiin kasvivalikoiman monipuolistamista. Inspiraatiota runsaampaan kukkivien, monivuotisten perennojen käyttöön haettiin etenkin naapurimaasta Ruotsista. Uutta, monipuolista kasvien käyttöä edusti Vesalan Aarrepuisto.

Maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaiseminen kohosi kymmenluvulta lähtien vahvasti kaupunkisuunnittelua ohjaavaksi teemaksi. Kritiikki kaupunkivihreän yksipuolisuuteen alkoi voimistua, ja vaatimukset lajiston monipuolistamiseksi lisääntyä. Kaduille toivottiin uusia puulajeja ja monilajisia puurivejä.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen edellytti uusia puistoihin sijoitettavia viherrakenteita – hulevesialtaita. Nurmikoita alettiin monin paikoin muuttaa niityiksi. Helsingin kaupunki laati kaupunkipuulinjauksen, viherkattolinjauksen ja luonnon monimuotoisuuden LUMO-ohjelman.

Uutta monitoiminnallisuutta edustavia puistoja olivat Vuosaarenhuippu, Töölönlahden puisto, Alakivenpuisto Myllypurossa, Arabianrannan rantapuistot ja Hyväntoivonpuisto Jätkäsaaressa.

 

Hulevesi- ja kosteikkokasvillisuus

Hulevesirakenteet vaihtelevat suuresti kaduille ajoratojen väliin sijoitetuista vettä viivyttävistä painanteista vesistöjen varrelle rakennettuihin laajoihin kosteikkoihin, joihin voi liittyä pohjapatoja, tulva-alueita ja maapohjaisia tai kivettyjä uomia. Hulevesien hallintarakenteen tavoitteena on viivyttää, imeyttää, pidättää, puhdistaa ja ohjata hulevettä. Kasvillisuudella on merkitystä osana järjestelmää esimerkiksi puhdistavana, luonnon monimuotoisuutta lisäävänä, esteettisenä tekijänä tai näiden yhdistelmänä. Hulevesirakenteiden kasvillisuussuunnittelua vaikeuttaa se, että jos rakenne on hyvin läpäisevä, se ehkä onkin kasvupaikkana suurimman osan vuodesta kuiva eikä kosteikko.

Valitsemme kasvit hulevesirakenteeseen rakenteen luonnomukaisuuden asteen sekä rakenteen vedenkäsittelytavoitteen mukaisesti. Voimakkaasti rakennetussa katuympäristössä kasvit voivat olla tavanomaisia katuympäristön kestäviä kasvilajeja. Puistoissa ja luonnonläheisillä alueilla käytämme pääosin luonnonkasveja. Rakennetussa ympäristössä voimme täydentää aluetta koristekasveilla. Monet hulevesirakenteet eivät tarvitse istutettuja tai kylvettyjä kasveja lainkaan. Jos rakenne on muotoiltu elävään pohjamaahan, se kasvittuu itsekseen jo ensimmäisen kesän aikana.

Hulvesirakenteen kasvillisuus muodostuu hyvin pitkälti kunnossapidon seurauksena. Kasvit valikoituvat alueelle sen mukaisesti, kuinka ne ovat sopeutuneet elämään vesirajassa: matalan veden kasvit, ajoittaista tulvaa kestävät kasvit ja rannan läheisyydessä kuivalla maalla viihtyvät kasvit etsivät kukin sijansa.  Otamme huomioon kasvillisuuden luontaisen sukkession, jota ohjailemme hoidolla. Erityisesti kiinnitämme huomiota haitallisten vieraslajien ja aggressiivisesti leviävien lajien nopeaan poistoon.  Aggressiivisia lajeja, jotka helposti tukkivat hulevesirakenteen estäen virtaaman,  ovat ainakin leveäosmankäämi (Typha latifolia), haarapalpakko (Sparganium erectum) ja järviruoko (Phragmites australis). Luonnonmukaisissa hulevesialtaissa ylläpidämme näkymiä vesiuomaan puuvartiskasvustoa rajoittamalla ja luiskien yläosia niittämällä. Se parantaa sekä viihtyisyyttä että turvallisuutta.

Kasvien avulla voidaan myös puhdistaa vettä, mutta tietoa eri kasvilajien potentiaalista on vain niukasti saatavilla. Kun tarvitsemme veden viivytystä, tehokasta ravinteiden sidontaa ja haihdutusta, voimme käyttää laajoja tiheitä kasvustoja muodostavia lajeja, mutta pienissä hulevesikohteissa ne voivat tukkia rakenteet. Tällaisia ovat esim. korpikaisla (Scirpus sylvaticus), mesiangervo (Filipendula ulmaria) ja ruokohelpi (Phalaris arundinaceae). Kaikissa kohteissa suosimmme luonnonkasvejamme saroja (Carex spp.) ja vihvilöitä (Juncus spp.), jotka ovat hyviä ravinteiden ja haitta-aineiden sitojia. Hulevesialueille sopivia perus- ja täydennyslajeja esitttelemme “Helsingin kaupunkikasvioppaassa” (Ruohovartiset kasvit hulevesialueilla).

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Muodoltaan vaihtelevat hulevesikostekot lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Otamme huomioon rantojen ja pienvesien eläimistön suosimalla niiden hyvinvointia edistävää kasvilajistoa, kuten pajuja.

Tarkkailemme ja torjumme nopeasti haitalliset vieraslajit. Haitalliset vieraslajit, kuten jättipalsami, leviävät tehokkaasti vesistöjen varsissa.

Ilmastonmuutokseen varautuminen

Kaikenlaiset hulevesirakenteet ovat ilmastonmuutokseen varautumista. Rankkasateiden lisääntyessä ja niiden aikana satavan vesimäärän kasvaessa tarvitsemme kaupunkikosteikkoja ja muita hulevesirakenteita yhä enemmän tasaamaan hulevesivirtaamien huippuja sekä viivyttämään, pidättämään ja puhdistamaan vettä.

Kiertotalouden huomioiminen

Hulevesirakenteissa käytämme ensi sijassa paikallista maaperää ja hyödynnämme sen sisältämää siemen- ja juuripankkia. Maastossa olevat kivet ja puunrungot hyödynnämme luonnomukaisten hulevesiaiheiden muotoilussa.

Suunnitelmassa huomioitava

Suunnittelemme myös hulevesirakenteen seurannan, hoidon ja kunnossapidon.

Mitoitus

Hulvesirakenteen mitoitus perustuu laskelmiin siihen johtuvan veden määrästä. Kasvillisuuden valinta perustuu arvioon veden liikkeistä ja käyttäytymisestä ja hulevesirakenteen toiminnallisesta tavoitteesta.

Niityt

Säilytämme arvokkaita luonnonniittyjä osana Helsingin monipuolista viher- ja virkistysalueverkostoa.  Helsingin perinnebiotoopit ovat suurimmaksi osaksi luokiteltu arvoniittyihin ja otettu hoidon piiriin. Hoidamme perinnebiotooppeja perinteisin menetelmin niittämällä tai suosimalla laidunnusta.

Helsingin niityt koostuvat perinnebiotooppien lisäksi rantojen ja kallioiden luonnonniityistä, entisistä pelloista ja rakennetuista uusniityistä.  Rakennetuissa ympäristöissä lisäämme niittymäisten alueiden määrää perustamalla dynaamisia perennaistutuksia ja yksivuotisia kylvöniittyjä, muuttamalla vähäkäyttöisiä ja huonokuntoisia nurmikoita niityiksi sekä rakentamalla kadunvarsien, raideliikenteen viherkaistojen ja viherkattojen uusniittyjä.

Niityt ovat avoimia, puuttomia tai vähäpuustoisia maisematiloja, jotka tarjoavat elinympäristön harvinaistuneille eliöille sekä vaihtelua ja virkistystä asukkaille. Vanhan maatalouden myötä syntyivät niittylajistoltaan rikkaimmat niittytyypit, joita kutsutaan perinnebiotoopeiksi. Suomessa kaikkien perinnebiotooppien pinta-ala on vähentynyt yli 90 % viimeisten 50 vuoden aikana ja kaikki perinnebiotooopit ovat uhanalaisia luontotyyppejä.  Uusniityillä tarkoitetaan ihmisen luomia, kylvämällä ja/tai istuttamalla rakennettuja niittymäisiä alueita.

Niittyjen ja ketojen kasvilajisto koostuu heinistä, sarakasveista ja kukkivista ruohovartisista kasveista. Niittyjen kasvistossa on alkuperäisiä luonnonkasveja, mutta myös runsaasti muinais- ja uustulokkaita. Rakennetuilla uusniityillä käytetään luonnonkasvien lisäksi myös näyttäviä yksi- ja monivuotisia ruohovartisia koristekasveja tuottamaan iloa ja elämyksellisyyttä asukkaille.

Ruderaatit tai ruderaattiniityt syntyvät erilaisille joutomaille itsestään. Ruderaattien kasvillisuus kehittyy joutomaan maaperän siemenpankista sekä eläinten ja tuulen mukana alueelle kulkeutuneista siemenistä. Erityisesti nuorilla ruderaattimailla esiintyy runsaasti yksivuotisia kasveja, alkuperäisiä luonnonkasveja sekä erilaisia tulokaskasveja. Vähitellen kasvillisuus muuttuu sulkeutuneemmaksi ja niittykasvit valtaavat alaa. Ruderaatit ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita väliaikaisia biotooppeja, jotka tarjoavat ravintoa ja elinympäristön erityisesti monille hyönteisille, linnuille ja matelijoille.

Kulttuuriarvojen vaaliminen

Tunnistamme ja otamme hoidon piiriin perinteisen maatalouden synnyttämät perinnebiotoopit sekä maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävillä alueilla sijaitsevat niityt. Vaalimme vanhaa niittylajistoa kaikissa arvokohteissa suunnitelmallisen hoidon avulla ja estämme alueiden umpeenkasvua.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Ylläpidämme kukkarikkaita niittyjä oikea-aikaisilla hoitotoimilla. Suosimme niittojätteen keräämistä, jotta niittykasvillisuus pääsee kehittymään monipuoliseksi. Arvoniityille emme kylvä tai istuta kasveja, vaan tavoitteenamme on arvokkaan olemassa olevan kasviston säilyminen ja elinvoimaisuus.

Suosimme niityn ja metsän reunoilla kerroksellista kasvillisuutta ja jätämme aurinkoisiin paikkoihin pystylahopuuta pesämateriaaliksi linnuille ja hyönteisille. Parannamme pölyttäjien elinoloja ylläpitämällä kukkarikkaita niittyjä ja tarjoamalla talvehtimiseen paljasmaapaikkoja ja lahopuustoa niittyjen aurinkoisilla, suojaisilla reuna-alueilla. Suosimme pölyttäjiä ja muita hyönteisiä lajirikkailla kohteilla jättämällä osan niittykohteesta vuorovuosin niittämättä.

Kunnossapidossa emme käytä kemiallisia kasvinsuojeluaineita tai torjunta-aineita. Torjumme haitallisia vieraslajeja, priorisoimme EU:n ja kansalliseen vieraslajiluetteloon sisältyvien lajien torjuntaa.

  • Uusniityt. Suosimme uusniittyjen perustamisessa runsaasti mettä, siitepölyä ja siemeniä tuottavia niittykasveja, joista eläimet saavat ravintoa. Varmistamme, ettei kylvöseoksissa ole haitallisia lajeja. Suosimme kotimaista alkuperää olevia niittykasvien siemeniä ja siemenseoksia. Emme kylvä haitallisia kasveja. Haitallisten kasvien listaa ylläpidämme “Helsingin kaupunkikasvioppaassa”.
  • Ruderaattiniityt. Annamme kasvillisuuden kehittyä paikalle itsestään. Kunnossapito on umpeenkasvun ehkäisyä tarvittaessa niittämällä ja vesakkoa torjumalla. Ruderaatit sopivat maankäytön muutosalueiden väliaikaiskäytössä oleviin kohteisiin, joiden käyttöpaine on vähäinen.

Ilmastonmuutokseen varautuminen

Tulvaniityt ja niittymäiset kosteikkoalueet ovat osa hulevesien torjuntaa ja vesiensuojelua.

Suunnitelmassa huomioitava

Otamme huomioon Helsingin niittyverkoston niittyjä perustaessamme ja kunnossapitoa suunnitellessamme. Niittykeskittymien ja niittyverkoston tärkeillä osa-alueilla sijaitsevat niityt vahvistavat verkostoa ja sitä hyödyttävää eliöstöä.  Arvoniityille ja perinnebiotoopeille sekä laiduntamalla hoidettaville alueille laadimme kohdekohtaisen hoitosuunnitelman. Ohjaamme kasvillisuutta kuluttavan käytön poluille ja varmistamme polkujen kunnossapidon. Huomioimme yksittäispuiden ja puu- ja pensasryhmien hoidon osana niityn hoitoa.

Huomioimme luonnonvaraiset eläimet hoitotöiden aikatauluttamisessa ja kunnossapidossa. Emme lannoita niittyjä, mahdollinen kalkin tai tuhkan lisääminen tehdään maa-analyysin perusteella. Laidunnettavilla alueilla varmistamme laiduneläinten hyvinvoinnin ja laidunalueiden turvallisuuden. Eläinten ja laidunalueen hoidon toteutamme eläinten omistajan kanssa tehdyn hoitosuunnitelman ja sopimuksen mukaisesti.

Perustettavien uusniittyjen kasvillisuuden kunnossapito perustuu takuuajan hoitosuunnitelmaan sekä sen jälkeiseen hoitosuunnitelmaan. Hoidamme niittyjä kunnossapitoluokan (RAMS luokat A1 – A4) ja niityn hoitotapaluokan mukaisesti (A-E). Katuympäristöille on määritetty lisäksi omat niittyjen kunnossapitoluokat.

Niittyjen kunnossapitoluokat (RAMS 2020)/ avointen alueiden hoitoluokat (B1-B4)

  • A1 Arvoniitty/ B5 Arvoniitty
  • A2 Käyttöniitty/ B2 Käyttöniitty
  • A3 Maisemaniitty/ B3 Maisemaniitty ja laidunalue
  • A4 Avoin alue/ B4 Avoimet alueet ja näkymät

Helsingissä katuympäristöissä on käytössä katujen ylläpitoluokat

  • KB3 Piennarniitty
  • KB4 Raivausniitty
  • KB5 Arvopiennarniitty

 Niittyjen hoitotapaluokat Helsingissä (Islander & Ylikotila 2016)

A – niitetään kaksi kertaa kesässä, niittojäte kerätään pois

B – niitetään kerran kesässä, niittojäte korjataan pois

C – niitetään kaksi kertaa kesässä, niittojäte jätetään paikalle

D – niitetään kerran kesässä, niittojäte jätetään paikalle

E – käsityövaltainen hoito

F – umpeenkasvun estetään vesomalla

Mitoitus

Pinta-alaltaan suuret niittykohteet hoidamme maatalouden tai viheralueiden kunnossapidon konekalustolla.

Kiertotalouden huomioiminen

Kierrätysmaita käytettäessä valitsemme uusniittyjen kasvualustaksi niukkaravinteisen maan, joka ei sisällä haitallisten vieraslajien kasvinosia tai espanjansiruetanan munia.

Sipulikukat ja muut geofyytit

Kukkivien sipulikasvien ja muiden geofyyttien elävät osat – sipulit, mukulat tai maavarret – sijaitsevat maanpinnan alla, ja ne lepäävät suuren osan kasvukaudesta.  Ne kukkivat yleensä näyttävästi lyhyen ajan ja lakastuvat sen jälkeen nopeasti näkymättömiin. Monivuotisten istutusten kukinnan varmistamiseksi sipulikasvien annetaan tuleentua rauhassa.

 

Kukkivien sipulikasvien istuttamisella on pitkät perinteet Helsingin yleisillä alueilla. Lisäksi Helsingissä kasvaa luonnonvaraisia geofyyttilajeja, kuten vuokkoja ja käenrieskoja. Istutetut ja luonnonvaraiset sipulikukat kasvavat Helsingissä suurina ryhminä näkyvillä paikoilla, pääasiassa pensaiden ja perennojen lomassa, mutta myös nurmikossa villiintyvinä pikkusipuleina tai sipulikukkataideteoksina.

Istutamme keväällä kukkivia sipulikasveja suunnitelmallisesti kaikkialle kaupunkiin. Sipulikukista suosimme ensisijaisesti kestäviksi todettuja, pitkäikäisiä ja itsekseen levittäytyviä lajeja ja lajikkeita, jotka eivät taannu. Perennaistutusten yhteydessä voimme käyttää myös lyhytikäisempiä, taantuvia lajeja ja lajikkeita, kuten tulppaanien jalostettuja lajikkeita, rikastuttamaan istutusten kasvivalikoimaa.

Sipulikasveja istutamme suurina ryhminä näkyville paikoille, esimerkiksi työmatkaliikenteen varrelle, katuviherkaistoille ja pensas- ja perennaryhmiin. Villiytymään tarkoitettuja kukkasipuleita istutamme niittymäisesti hoidettaville alueille, reunavyöhykkeille ja harvakseltaan leikattaville nurmikoille. Sipulikasvit soveltuvat hyvin myös niityille, joita kehitämme vähäkäyttöisten nurmikoiden tilalle. Kertaluontoiset sipulikukkataideteokset istutamme hoidetuille nurmikoille. Metsäpuutarhoissa suosimme kotimaisia luonnonlajeja.

Kulttuuriympäristön vaaliminen

Vanhat ja laajalle levinneet kukkivat sipuli- ja mukulakasvikasvustot ovat oleellinen osa keväistä helsinkiläistä kaupunkikuvaa ja vaalittavaa kulttuuriperintöä. Laajalle levinneitä, useiden ihmissukupolvien ajan kehittyneitä kevätsipulikasvustoja on etenkin vanhoissa puistoissa ja kartano- ja huvilapuutarhoissa. Niiden vaaliminen peruskorjauksissa on ensiarvoisen tärkeää.

Vanhojen puistojen peruskorjausten yhteydessä inventoimme  kevätsipulikasvustot niiden kukinta-aikaan, sillä kasvustot ovat nähtävissä vain huhti-kesäkuun ajan. Kartano- ja huvila-alueilla ja muissa historiallisissa kohteissa istutamme historiallisia lajeja ja lajikkeita sekä niiden vanhoilla nurmikoilla viihtyviä villiytyviä lajeja.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Varhain keväällä kukkivat sipulikasvit tuottavat arvokasta ravintoa talvehtineille pölyttäjille. Kaupunkiluonnon monimuotoisuuden edistäminen toteutuu varmimmin suosimalla kotimaisia luonnonkasveja: ne houkuttelevat monipuolisesti Suomessa eläviä aikuisvaiheen pölyttäjiä, ja ne ovat myös monen hyönteisen toukkien ravintokasveja.

Helsingin luonnonvaraiset geofyytit, vuokot, mukulaleinikki, kiurunkannus ja käenrieskat, ovat osa arvokasta helsinkiläistä kaupunkiluontoa. Helsinkiläismetsiin ja niiden reuna-alueille istutamme ainoastaan kotimaisia geofyyttilajeja.

Kiertotalouden huomioiminen

Kokeilemme sipulikasvustojen talteen ottamista rakentamisen tieltä.

 Suunnitelmassa määriteltävä

Jos istutamme lyhytikäisiä sipulikasveja, niiden vuosittainen uudistaminen tulee kirjata kohteen suunnitelma-asiakirjoihin ja ylläpidon tilausasiakirjoihin. Istutusetäisyys ja -syvyys ovat myös suunnitelmassa määritettäviä asioita. Nurmikkoalueille sijoitettujen pikkusipulialueiden nurmikon hoidon ohjeistamme sipulikukat säästäväksi.

Ryhmäruusut

Ryhmäruusut ovat pitkälle jalostettuja ja pitkään kukkivia matalia ruusuja, jota ovat meillä talvenarkoja. Ryhmäruusut ovat aikoinaan olleet hyvin arvostettuja ja haluttuja, mutta niiden käyttö on viime vuosikymmeninä vähentynyt hoidon vaativuuden ja ruusujen puutteellisen talvenkestävyyden takia.

 

Ryhmäruusuistutuksia ihaillaan läheltä, ja niiden on tarkoitus tarjota katselijalleen kukkaloistoa, tuoksuja ja näyttävyyttä. Ryhmäruusuistutukset sijoitetaan näkyvästi oleskelualueiden tuntumaan. Vaativuutensa ja suuren hoitotarpeensa vuoksi ryhmäruusut soveltuvat ainoastaan korkeatasoisesti hoidetuille, valoisille ja lämpimille paikoille tai teemapuistoihin. Emme istuta ryhmäruusuja katuympäristöön.

Kulttuuriympäristön vaaliminen

Ryhmäruusujen keskeisiä käyttökohteita ovat korkean hoitotason arvoympäristöt, joiden alkuperäiseen puistosuunnitelmaan ryhmäruusut kuuluvat.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Ryhmäruusut eivät edistä luonnon monimuotoisuutta, sillä ne vaativat paljon hoitoa. Hoidossa joudutaan yleensä torjumaan tuholaisia kemiallisesti ja käyttämään muitakin kasvinsuojeluaineita, jotka eivät ole ympäristöystävällisiä. Pitkälle jalostetuista ja yleensä kerrannaiskukkaisista ryhmäruusuista ei ole mainittavaa hyötyä pölyttäjille.

Suunnitelmassa huomioitavaa

Ryhmäruusuistutuksiin tarvitaan yleensä kastelujärjestelmä.

 

Maisemapellot

Maisemapellot ovat taajamassa sijaitsevia peltoja, joissa viljellään yksi- tai monivuotisia kasveja. 

Haltialan ja Tuomarinkylän maisemapelloilla suosimme perinteisten yksi- ja monivuotisten viljelykasvien, kuten viljojen ja rypsin, ohella kauniita kukkivia maisemapeltokasveja ja muita poimittavia kasveja. Kukkivat kasvustot tarjoavat erinomaisen elinympäristön pölyttäjähyönteisille. Muualla sijaitsevat pellot pidämme pääsääntöisesti nurmipintaisina luonnonhoitopeltoina tai kukkivina niittypeltoina. Joiltakin maisemapelloilta asukkaat saavat käydä poimimassa kukkia, esimerkiksi auringonkukkia.

Maisemapeltojen niittymäisten pellonpientareiden sekä peltoalueesta erotettujen suojakaistojen ja suojavyöhykkeiden kasvillisuuden hoidossa suosimme luonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä. Käytämme laiduntavia eläimiä Haltialassa maisemanhoitajina tilan luonnonmukaisilla rantaniityillä ja niittyalueilla.

Kulttuuriarvojen vaaliminen

Viljelytoimintamme on tärkeiden kulttuuriarvojen vaalimista. Se painottuu Helsingin kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti arvokkaille pelloille Haltialan ja Tuomarinkylän alueelle. Pidämme historiallisen maiseman avoimena maisemapeltoja ja luonnonhoitopeltoja viljelemällä ja laiduntamalla.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Suosimme viljelyssä runsaasti mettä, siitepölyä ja/tai siemeniä tuottavia viljely- ja maisemapeltokasveja, joista eläimet saavat ravintoa. Käyttämämme kevätviljat, öljykasvit, syysviljat, kukkivat maisemakasvit sekä laitumet ylläpitävät monipuolista kasvi- ja hyönteislajistoa. Ne tarjoavat myös erilaisia pesintä- ja ruokailuympäristöjä linnuille ja nisäkkäille.

Ylläpidämme pellonpientareita kukkarikkaina niittyinä ja vältämme kasvinsuojeluaineiden levittämistä pientareille. Parannamme pölyttäjien elinoloja tarjoamalla kukkivia petopenkkoja (pölyttäjäkaistoja), paljasmaapaikkoja ja vähentämällä torjunta-aineiden käyttöä. Glyfosaatti- torjunta-ainetta emme käytä.

Suosimme pellon ja metsän reunoilla kerroksellista kasvillisuutta, ja jätämme aurinkoisiin paikkoihin pystylahopuuta pesämateriaaliksi linnuille ja hyönteisille.

Noudatamme viljelykiertoa ja monipuolista viljelykasviston käyttöä, jolloin useammalla lajilla on elinmahdollisuuksia ja sadon määrä paranee. Haitallisia maisemapeltokasveja emme kylvä. Haitalliset lajit esitetään “Helsingin kaupunkikasvioppaan” haitallisten vieraslajien luettelossa.

Edistämme maaperän hyvinvointia ja hiilensidontaa ympäristöystävällisillä viljelymenetelmillä kuten kylvämällä kerääjä- ja viherlannoituskasveja ja suosimalla luonnonmukaista viljelyä. Osaa maisemapelloista hoidamme laiduntamalla.

Ilmastonmuutokseen varautuminen

Käytetämme kestäviä ja elinvoimaisia viljelykasveja ja -lajikkeita. Suosimme hiiltä sitovia viljelymenetelmiä.

Suunnitelmassa huomioitava

Laadimme vuosittain viljelykiertoon perustuvan viljelysuunnitelman. Noudatamme hoidossa hyvää viljelykäytäntöä, vesistönsuojelun ohjeita ja suunnitelmallista viljelykiertoa. Myös EU-tukiehdot vaikuttavat viljelyn suunnitteluun. Suunnittelussa huomioimme lisäksi vesiensuojelun ja Itämerihaasteen toimenpiteet.

Seuraamme maisemapellon maaperän kasvukuntoa säännöllisin kuntoarvioinnein ja maa-analyysein.

Huomioimme eläimistön hoitotöiden aikatauluttamisessa ja kunnossapitotoimissa. Sijoitamme pelloille myös poimintakasvilohkoja ja –kaistoja sekä tiedotamme poimittavista kasveista helsinkiläisille. Maisemapellot kuuluvat kunnossapitoluokkaan A5 (hoitoluokka B1)

Mitoitus

Hoidamme pellot maatalouden konekalustolla. Viljelytoiminta ja kunnossapito vaatii riittävän suuren pinta-alan maatalouskonekalustolle.

Kiertotalouden huomioiminen

Hyödynnämme Haltialan kotieläinten lannan pelloilla. Sadonkorjuun yhteydessä murskaamme korret maaperän parannusaineeksi.

Pensaat

Pensasistutuksissa edistämme kerroksellisuutta, monimuotoisuutta ja ilmeikkyyttä, myös katualueilla. Haluamme monipuolistaa Helsingissä käytettävää pensaslajivalikoimaa. Suosimme alkuperältään tunnettuja kasvikantoja ja –lajikkeita ja suomalaisia jalosteita. Pensasryhmiin toivomme myös ”herkkukasveja”, jotka tuottavat iloa ja elämyksiä asukkaille. Historiallisen jatkumon turvaamiseksi suosimme lisäksi kasveja joilla on tarina: Helsingin kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vanhoja pensaslajikkeita ja muita ”Helsinki-kasveja”, jotka tekevät Helsingistä tunnistettavan. Näistä kerrotaan “Helsingin kaupunkikasvioppaassa”.

Varmistamme kaupunkieliöiden ravinnonsaantia eri aikaan kukkivilla ja hedelmiä, marjoja ja siemeniä tuottavilla pensasistutuksilla. Yleisten alueiden pensaiden marjat on tarkoitettu ensisijaisesti kaupunkieläimien ravinnoksi. Ihmisravinnoksi tarkoitettuja marjoja ja hedelmiä kasvatetaan mahdollisesti leikkipuistoissa ja muissa erityiskohteissa.

Kulttuuriympäristön vaaliminen

Pensaiden ja pensasryhmien sommitteluperiaatteet ja laji- ja lajikevalinnat ovat osa kulttuuriperintöä ja julkisen kaupunkitilan eri aikakausien tunnistettavuutta, jota vaalimme. Helsingin puistoilla ja viheralueilla on pitkä historia. Puistoihin ja puutarhoihin on eri aikakausina istutettu eri kasvilajeja, ja niitä on käytetty puistosuunnitelmissa aikakaudelle tyypillisesti. Joitakin pensaslajeja on istutettu Helsingissä ”aina”, ja jotkut lajit ovat olleet muodissa jollain aikakaudella ja jääneet suosiosta sitten myöhemmin. Pidämme tärkeänä säilyttää puiston tai puutarhan alkuperäiset kasvilajit ja –lajikkeet ja sommitteluperiaatteet.

Kun peruskorjaamme vanhan puiston tai puutarhan, säilytämme myös kasvilajiston autenttisuuden. “Helsingin kaupunkikasvioppaasta” löytyy tietoja lajien ja lajikkeiden käytöstä ja yleisyydestä eri aikakausina. Leikattuja pensasaitoja ylläpidämme ja kunnostamme puistoissa, joiden suunnitteluperiaatteisiin leikatut pensasaidat ovat kuuluneet.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Monimuotoisuutta voi edistää puistoissa monilla erilaisilla tavoilla puistosuunnittelusta aina puistojen kunnossapidon ja hoidon toteuttamistapoihin. Pelkät monimuotoisuutta edistävät kasvilajivalinnat eivät yksin riitä, vaan tarvitaan myös monimuotoisten elinympäristöjen luomista ja niiden oikeanlaista hoitoa. Pensaiden osalta edistämme kaupunkiluonnon monimuotoisuutta luomalla kerroksellisia pensasistutuksia. Monet linnut hyötyvät tiheäkasvuisista pensaikoista ja leikatuista pensasaidoista, jotka tarjoavat niille suojaa. Kerrokselliset pensasistutukset soveltuvat erityisen hyvin reunavyöhykkeisiin.

Pölyttäjien suosimiseksi istutamme pensaslajeja, joiden kukissa on tarjolla runsaasti mettä ja siitepölyä. Pölyttäjille erityisen tärkeitä ovat varhain keväällä kukkivat pensaat. Pensaiden marjat ja siemenet ovat myös tärkeää ravintoa kaupunkieläimille.

Haitallisia vieraslajeja emme istuta, ja peruskorjausten yhteydessä aiemmin istutetut haitallisiksi osoittautuneet vieraskasvit poistetaan.

Kiertotalouden huomioiminen

Suosimme paikalla tuotettua kasvualustaa, mutta käytämme harkiten kierrätyskasvualustoja rikkakasviriskin takia. Emme käytä maatumattomia katekankaita.

Ilmastonmuutokseen varautuminen

Ilmastonmuutokseen varautumiseksi suosimme monipuolista ja runsasta pensaslajivalikoimaa.

Suunnitelmassa huomioitavaa

Kaduilla istutukset on sovitettava liikenteen ja teknisten verkostojen tarpeisiin. Esitämme suositeltavat vähimmäismitoitukset ohjeessa “Katutilan mitoitus”  luku 3.10 Katupuut ja katuvihreä sekä liite 2 ja ohjeessa “Helsingin katurakenteiden suunnitteluperiaatteet“. Käyttämämme istutustiheydet löytyvät “Helsingin kaupunkikasvioppaasta”.

Kausikasvit

Kausikasvit ovat yksivuotisina käytettäviä kukkivia tai lehdistöltään koristeellisia kasveja, joita istutetaan maahan tai istutusastioihin tai nostetaan näkyvästi pylväisiin. Kausikasvien suurin ryhmä ovat kesäkukat. Niiden lisäksi kausikasvi-istutuksiin kuuluvat myös varhaisen kevään kevätkausi-istutukset ja kesän taittuessa syksyksi syyskausi-istutukset.

Painotamme kausikasvi-istutuksia keskustaan ja aluekeskuksiin, joissa liikkuu paljon kaupunkilaisia ja joissa muunlaisia istutuksia on hankala toteuttaa. Sijoitamme kausikasvi-istutuksia Helsinkiin alueellisesti tasapuolisesti niin, että kaikissa suurpiireissä on kausikasvi-istutuksia. Kausikasvi-istutukset muodostavat riittävän suuria, näyttäviä ja keskitettyjä kokonaisuuksia. Pienten ryhmien sijoittamista sinne tänne vältämme.

Sopivia paikkoja kausikasvi-istutuksille ovat keskeisimmät yleiset alueet ja puistot, historialliset puistot ja kartano- ja huvilapuutarhat, kävelykadut, torit ja aukiot, kävelysiltojen kaiteet, muistomerkit ja sankarihaudat. Kausikasvi-istutuksia sijoitamme kaupunkilaisten iloksi keskeisille paikoille, joissa ne korostavat alueen arvoa tai elävöittävät ympäristöään. Kukka-astioilla voimme myös ohjata kulkua tai rajoittaa sekä jäsentää toreja ja aukioita. Istutusastiat sijoitamme esteettömästi ja turvallisuusseikat huomioiden. Esteettömyyttä koskevat ohjeet löytyvät “Helsinki kaikille“-sivuilta.

Helsingin kausikasvi-istutusten ilme on vaihteleva ja niissä on monipuolinen kasvivalikoima. Kokeilemme uutuuksia ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Käytämme ryhmissä toisiaan täydentäviä, erilaisia sääoloja kestäviä, kasvukauden eri vaiheissa kukoistavia lajeja ja lajikkeita. Kasvilajivalinnoissa suosimme myös pölyttäjiä, perhosia ja muita hyönteisiä hyödyttäviä kasveja.

Yksivuotiset kausikasvi-istutukset ovat melko kalliita, sillä ne vaativat vuosittaisen istutuksen ja suhteellisen paljon hoitoa. Niiden etuja ovat kuitenkin poikkeuksellinen näyttävyys ja elämyksellisyys. Juhlavuosina ja tapahtumiin liittyen toteutamme näyttäviä teoksenomaisia kausikasvi-istutuksia.

Kulttuuriympäristön vaaliminen

Kausikasvi-istutukset ovat osa Helsingin puistohistoriaa. Kausikasveja on istutettu Helsinkiin yli sadan vuoden ajan. Eri aikakausina kausikasvien lajivalikoimat ja sommittelutavat ovat vaihdelleet vallalla olevien tyylien mukaan, mehikasveista moderneihin, alati vaihtuviin lajikkeisiin. Olemme tallentaneet ja ylläpidämme Helsingin Kaupunginpuutarhalla vanhoja helsinkiläisiä kausikasvikasvikantoja. Näitä ovat esimerkiksi runkoverenpisarat, sinisarjat, punalehdet, tarhakanna ’President’ ja marketta. Vaalimme ja käytämme niitä etenkin historiallisissa kohteissa.

Historiallisissa ympäristöissä, haudoilla ja sankarihaudoilla sekä muissa arvokohteissa pyrimme käyttämään kasvuolosuhteet huomioiden aikakaudelle sopivia kasvivalintoja ja sommitteluratkaisuja. Silloin kun peruskorjataan vanhaa puistoa, joka on tunnettu kausikasvi-istutuksistaan, tai kausikasviryhmät ovat oleellinen osa kohdetta, pyrimme mahdollisuuksien mukaan säilyttämään kausikasvi-istutukset vanhoilla paikoillaan ja toteuttamaan ne vanhan aikakauden suunnittelu- ja sommitteluperiaatteiden henkeä noudattaen. Hyödynnämme myös uutta kasvivalikoimaa kasvien menestyminen ja nykyaikaiset hoitokäytännöt huomioiden.

Luonnon monimuotoisuuden edistäminen

Kausikasvi-istutusten kasvilajivalinnoissa suosimme myös pölyttäjiä, perhosia ja muita hyönteisiä hyödyttäviä kasvilajeja. EU:ssa ja kansallisesti tai Hesingissä haitalliseksi todettuja kasvilajeja ja –lajikkeita ei istuteta

Kiertotalouden huomioiminen

Kukka-astioiden vuosittainen kuljettaminen varastolta kohteisiin ja taas varastolle kuormittaa ympäristöä. Siksi ruukuissa olevat kausikasvi-istutukset eivät voi olla katuvihreän perusratkaisu. Lannoitamme kausikasvi-istutuksia säännöllisesti kukinnan ja rehevän kasvun varmistamiseksi. Tavoitteenamme on käyttää orgaanisia lannoitteita aina kun mahdollista, mutta kasvien ravinnetarve huomioiden tarvitaan ravintoarvoiltaan monipuolisia lannoitteita. Lannoitteita käytämme tarpeeseen tarkkaan ja harkiten.

Ilmastonmuutokseen varautuminen

Meillä yksivuotiset haitalliset vieraskasvilajit voivat ilmastonmuutoksen myötä kyetä talvehtimaan, jolloin ne voivat tulevaisuudessa aiheuttaa leviämisriskin. Tästä syystä emme käytä niitä istutuksissa. Luetteloa kasveista, joita ei käytetä istutuksissa ylläpidetään “Helsingin kaupunkikasvioppaassa“.

Suunnitelmassa huomioitavaa

Toteutamme kausikasvi-istutukset erillisen vuosittain vaihtuvan vuosisuunnitelman mukaisesti. Märittelemme puisto- ja katusuunnitelmissa mahdollisten kausikasvi-istutusten paikat ja laajuuden, astioiden määrän, “Kaupunkikalusteohjeen” mukaisen istutusastiamallin, sijoittelun ja mahdollisesti istutettavan ryhmän värityksen. Maapohjaisesta kausikasviryhmästä esitämme tyylin ja laadun pääperiaatteet.

Kukka-astioiden tulee olla turvallisesti nostettavia ja kuljetettavia sekä multatilavuudeltaan riittävän isoja. Kaupunkitilaohjeen Kaupunkikalustekorteissa on esitetty käytettävien istutusastioiden mitat. Esteettömyysnäkökulmien lisäksi otamme istutusten sijoittelussa huomioon katutilan mitoituksen suunnitteluohjeet.