- Kadun vuorokausiliikenteen tulee olla pieni, korkeintaan 500 ajoneuvoa vuorokaudessa.
- Pihakadun tulee liittyä tontti- tai kokoojakatuun.
- Ajonopeus ei saa ylittää 20 km/h.
- Pihakadun jokaisesta pisteestä tulisi olla alle 200 metrin matka ulos alueelta. Lisäksi on vältettävä suoria osuuksia (maks. 50m).
- Pihakadulle ei saa rakentaa jalkakäytäviä.
- Koko katupoikkileikkaus rakennetaan samaan tasoon.
- Pysäköinti on sallittu vain merkityillä pysäköintipaikoilla. Paikat varataan lyhytaikaiseen vieras- tai asiointipysäköintiin. Asukkaiden pysäköintipaikkoja ei osoiteta asemakaavassa pihakadulle.
- Pysäköintipaikat osoitetaan katutilasta erilaisella pintamateriaalilla, rajauksella tai pollareilla.
- Talojen sisäänkäyntien edessä on vähintään metrin levyinen alue, jossa autot ja polkupyörät eivät voi liikkua.
- Erikseen leikkimistä varten rakennetut leikkipaikat tulee rajata niin, ettei siellä voi ajaa moottoriajoneuvolla. Järjestyslain perusteella yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen on kielletty pihakadullakin.
- Pihakadulle ajetaan aina vähintään viistetyn reunatuen yli, usein myös jalkakäytävän ja pyörätien yli. Sama koskee pihakadun ulostulokohtaa.
- Pihakadulla tulisi olla ajourien risteämiskohdassa vähintään viiden metrin näkemä kumpaankin suuntaan. Näkemäkolmion alueella ei saa olla yli puolen metrin korkeita näkemäesteitä.
- Risteyksessä pihakadulta tulevan kuljettajan on aina väistettävä muuta liikennettä.
- Pihakadulle on suotavaa järjestää aurattavalle lumelle kasapaikka, sillä pihakadulta lumen poiskuljettaminen on usein vaarallista ja erittäin kallista.
Kategoria: Kestävät kaupunkitilat
Helsinki-ilme välittyy julkisessa ulkotilassa yhteisesti sovittujen materiaalien, kalusteiden ja varusteiden sekä tyyppiratkaisujen käytön myötä. Ratkaisuilla tuetaan alueiden toiminnallisuutta, turvallisuutta ja korkeaa laatutasoa. Historiallisille, rakennustaiteellisille arvokohteille ja muille aikakaudelleen tyypillisesti rakentuneille aluekokonaisuuksille laaditaan aina erilliset aluesuunnitelmat, joissa huomioidaan paikalliset erityispiirteet.
Kaikki katutilojen ohjekorttien mitat ovat suuntaa antavia. Tarkista mitat aina Ohjeita suunnittelijoille -sivustolta.
Erilliset jalankulku- ja pyörätiet katualueella
Mitoituksen yleisperiaatteet
Jalankulkualue mitoitetaan toiminnallisen tarpeen mukaan, eli käyttäjämäärien ja -ryhmien sekä liikenneyhteyden luonteen perusteella. Jalankulkijoille varattu alue mitoitetaan kohtaamismahdollisuuden perusteella jalankulkijan, pyöräilijän ja pyörätuolin/lastenvaunun mittoja hyödyntäen.
Pyöräilyn ja jalankulun kohtaamistavat voidaan jakaa taulukossa esitettyihin kategorioihin A ja B. Molemmille kohtaamistavoille eri kulkumuotojen välillä on määritelty sivuetäisyydet, joiden avulla voidaan arvioida tilantarve eri liikennetilanteissa (Taulukko 4).
A.Normaali mitoitustapa:
- Pyöräilijöiden tai jalankulkijoiden on mahdollista kohdata ilman erityistä varautumista kohtaamis- tai ohitustilannetta varten.
B.Käytetään mikäli katualue on ahdas eikä enempää tilaa ole saatavilla:
- Pyöräilijöiden tai jalankulkijoiden on sopeutettava nopeuttaan ja reittiään kohtaamis- tai ohitustilanteessa.
Jalkakäytävän tai jalankulkualueen ja sitä vierustavan esteettömän alueen leveys:
- vähintään 2,5 metriä
- 2 metriä pyörätien yhteydessä, mikäli esteettömän alueen vaatimus täyttyy
- 1,5 metriä pyöräilyalueen yhteydessä vähäisten jalankulkijamäärien paikalliskaduilla
- Keskusta-alueilla, jossa jalankulkijoiden määrä on merkittävä, tulisi jalankulkijoille olla varattuna vähintään yhtä paljon tilaa kuin pyöräilijöillekin
Pyörätien leveys:
Mittoihin ei sisälly erottelun viemää tilaa tai jalkakäytävän puolen tilaa.
- 2,5-3 metriä kaksisuuntaisella pyörätien pääreitillä
- 2,25 metriä kaksisuuntaisella pyörätiellä muulla kuin pääreitillä.
Kulkumuotojen erottelu
Jalankulku ja pyöräily tulee erottaa toisistaan rakenteellisesti tai vähintään tiemerkinnällä aina kun mahdollista, erillisiä ulkoilureittejä lukuun ottamatta.
Jalankulun ja pyöräilyn erottelu tulisi osoittaa muutoin kuin maaliviivalla. Mahdollisia erottelutapoja ovat mm. puut, pollarit, istutukset, kapea kiviraita sekä eri pintamateriaalien käyttö jalankulku- ja pyörätiloissa. Eri materiaalit valitaan siten, että jalkakäytävän materiaali on pienikuvioista kiveystä tai laattaa ja pyörätie toteutetaan asfaltoituna.
Puistokäytävien periaateratkaisut, mitoitus ja pintamateriaalit
Mitoituksen yleispiirteet
SUOSITUS
- Koneellisesti kunnossapidettävät: Suositeltava leveys 3,5 metriä, minimileveys 2,5 m.
- Polkumaiset yhteydet ja vähäisellä käytöllä olevat yhteydet voivat olla kapeampia.
Jalankulku- ja pyörätien mitoitus
- Kaksisuuntaisen pyörätien perusleveys pääreiteillä on 2,5–3,0 m pyöräliikenteen määrän mukaan. Baanan leveys on 4,0 m.
- Muilla kuin pyöräilyn pääreiteillä voi leveys perustellusti olla 2,25 m.
- Yhdistettyä pyörätie ja jalkakäytävä -ratkaisua käytetään vain erillisillä pyöräteillä. Kun pyörätiellä on vain vähän jalankulkua, erotellaan suunnat kaistaviivoituksella.
Pintamateriaalit ja rajaukset
- Pintamateriaalina käytetään kivituhkaa tai asfalttia. Jyrkissä kohdissa reiteillä voidaan käyttää sirotepintaa.
- Puistokäytävä voi liittyä suoraan nurmeen tai se voidaan rajata reunakivellä, nupu- tai noppakiviraidalla tai luonnonkivipainanteella.
- Pyöräliikenteen pääreiteillä jalankulku ja pyöräily erotetaan esim. kapealla kiviraidalla tai käytetään eri pintamateriaaleja jalankulku- ja pyörätiloissa. Erottelu ei ole tarpeen, mikäli jalankulkua on äärimmäisen vähän.
Paikoitusalue
Liityntäpysäköinti
Liityntäpysäköintialueet merkitään Tieliikenneasetuksen mukaisella liityntäpysäköintiviitalla (650) ja alueella käytetään liityntäpysäköintipaikan merkkiä (520).
Ajoneuvopysäköinti
- Pysäköintialueen ja pysäkkien väliset yhteydet sujuvia ja lyhyitä, enintään 100 m.
- Pitkäaikaiselle pysäköinnille sallitaan pidemmät kävelymatkat, enintään 200 m.
- Ennen pysäköintialueelle kääntymistä on päätieltä nähtävä onko alueella tilaa.
- Suuret pysäköintialueet on jaettava useammaksi pienemmäksi kokonaisuudeksi.
- Liikuntaesteisten pysäköintipaikat sijoitetaan pysäkin välittömään läheisyyteen.
Pyöräpysäköinti
- Käytössä telineet, katokselliset pyöräpaikat ja lukittavat pyöräkaapit. Helsingin kaupungin pyörätelinemalli löytyy Kaupunkikalustemallistosta. Liityntäpyöräilyn kalustemallisto sisältää lisäksi katoksia ja pyöräkaapin. Kaupunkikalusteohjeen pyörätelineitä viodaan yhdistää kiityntäpysäköinnin katoksiin.
- Suurin osa pyöräpaikoista tulisi sijoittaa 50 metrin säteelle jatkoyhteydestä
- Pitkäkestoinen pysäköinti (yksi tai useampi päivä) voidaan sijoittaa kauemmas jatkoyhteydestä kuin lyhytkestoisempi pyöräpysäköinti
- Katetut sekä lukittavat pysäköintipaikat voidaan sijoittaa kauemmaksi jatkoyhteydestä kuin kattamattomat, telinemalliset pyöräpysäköintipaikat
- Vaatii tilaa n. 2,5 m²/pyöräpaikka
- Vapaata tilaa varattava pyörän taakse 1-2 m
Suunnittelussa huomioon otettavaa
- Lyhyet, suorat ja selkeät kävelyreitit
- Esteettömyys ja liikenneturvallisuus
- Helppokäyttöisyys
- Säilytystilan lukitsemismahdollisuus
Kadunvarsipysäköinti
Henkilöautojen pysäköinti
- Kadunvarsipaikat sijoitetaan pysäköintikaistaan tai pysäköintitaskuun. Autopaikan leveys on 2,0 m ja pituus 6,0 m. Sijoitus 3-5 paikan ryhmiin.
- Vinopysäköintiä ja suorakulmaista pysäköintiä vähäliikenteisillä tonttikaduilla. Tilantarve 2,5m x 5,0m.
- Liikkumisesteiselle tarkoitetun autopaikan leveys on 3,6 m.
- Henkilöautojen pysäköinnin tyyppiratkaisuja, kts. Tyyppipiirustus 30187/704 Pysäköinti syvennyksessä ja reunatuen päällä ja Tyyppipiirustus 30187/705 Kadunsuuntainen liikkumisesteisen pysäköintipaikka.
Kuorma- ja linja-autojen pysäköintialueet
- Pysäköintipaikkojen koko määräytyy ajoneuvopituuksien mukaan, paikan leveys 3,5m.
- Teollisuusalueilla pysäköintikaistojen leveys 2,5m, paikkoja ei merkitä ruuduiksi.
Moottoripyörien pysäköintialueet
- Kokosuositus on 1,25 m x 2,8 m. Ajokäytävän leveyden tulisi olla vähintään 3 m.
Polkupyöräpaikka
- Kokosuositus on 0,6 m x 2,0 m. Ajokäytävän leveys vähintään 2,0 m.
Pysäkit
Linja-autopysäkki
Periaateratkaisu ja mitoitus
- Suurin suositeltava etäisyys pysäkille on 600 m.
- Pysäkit sijoitetaan pääkaduilla aina ja alueellisilla kokoojakaduilla yleensä syvennyksiin, paikallisilla kokoojakaduilla pysäkit ovat ajoratapysäkkejä.
- Matalalattiabussille ihanteellinen laiturikorkeus on 160 mm, käytännössä käytetään 120 mm
- Pysäkkilaiturin korkeus on raitiovaunupysäkillä normaalisti 270 mm. Jos bussit ja raitiovaunut käyttävät samaa laituria, kompromissikorkeus on 230 mm.
- Pysäkillä kiinteistä esteistä vapaan tilan tulee olla vähintään 2,25 metriä ajoradan reunasta, joka on myös kunnossapidon kannalta riittävä mitta.
- Esteettömän bussipysäkin edellytyksenä on, että kulkuväylän leveys katoksen ympärillä on vähintään pyörätuolin vaatima 900 mm. Suositeltava minimileveys on 1500 mm, joka on riittävä myös avustajan ja opaskoiran kanssa liikkuvalle henkilölle.
- Sähköpyörätuolia varten tarvittava kääntöympyrä on halkaisijaltaan 2500 mm, pyörätuolin vaatima kääntöympyrä on 1500 mm.
- Ajoratapysäkit sijoitetaan vähintään 5 metrin etäisyydelle suojatiestä ja riittävän etäälle kadunvarsiautopaikoista.
- Tyyppipiirustus 30187/703, Linja-autopysäkit.
Pysäkkien varusteet ja sijoittelu
- Esteettömän bussipysäkin vapaan kulkuväylän leveys katoksen ympärillä vähintään pyörätuolin vaatima 900 mm, suositeltava minimileveys on 1500 mm, joka on riittävä myös avustajan ja opaskoiran kanssa liikkuvalle henkilölle.
- Sähköpyörätuolia varten tarvittava kääntöympyrä on halkaisijaltaan 2500 mm, pyörätuolin vaatima kääntöympyrä on 1500 mm.
- Koneellisen kunnossapidon vuoksi pysäkillä kiinteistä esteistä vapaan tilan tulee olla vähintään 2,25 metriä ajoradan reunasta.
- Sadekatoksien on oltava vähintään 1500 mm syviä, ja ne on valaistava hyvin. Katoksellisen odotustilan tulisi olla vähintään 3 m leveä
- Pysäkkialueet tulee varustaa sadekatoksella, opasteilla, kahdella korkeudella olevilla istuimilla ja roska-astialla.
- Sadekatoksien on oltava vähintään 1500 mm syviä ja ne on valaistava hyvin
- Katoksellisen odotustilan tulisi olla vähintään 3 m leveä
- Pysäkkikaiteet
- Pysäkkikaiteen tarve harkitaan tapauskohtaisesti
- Periaatekuva pysäkkisyvennyksestä kaiteella (erotettu jk ja pp) sekä pysäkkikaiteen sijoitus tyyppipiirustuksessa 30187/703, Linja-autopysäkit.
Kiveykset, varoitusalueet ja niihin liittyvät ohjaavat raidat
- Pysäkkialueella on suositeltavaa käyttää eri pintamateriaalia ja väriä kuin jalkakäytävällä ja pyörätiellä.
- Pysäkkialueen pinnoite mustaa betonikiveä, ladonta poikkisuuntaan reunakiveä vasten.
- Kulkupinnan tulee olla kova ja luistamaton, poikkeamat tasaisuudessa saavat olla enintään 5 mm, ja laattojen saumat saavat olla enintään 5 mm.
- Pysäkkikorokkeen reunassa reunatuen vieressä tulee olla n. 300 mm:n levyinen varoitusalue, valkoinen betonikivi 138 x 138 x 80 mm, 2 kiviriviä.
- Linja-auton etuoven kohdalle johdetaan noppakiviraita, 3 kiviriviä (ohjaava raita).
- Pysäkkialueen liittyessä nurmialueeseen käytetään kiveyksen reunassa betonista reunalistaa (80 x 250 mm).
Linja-autopysäkkien päätyypit ja erilaiset periaateratkaisut
- Pysäkkisyvennys
- Erotettu jk ja pp,
- Pysäkkisyvennys kaiteella,
- Pysäkkisyvennys jk:n takana (asf),
- Pysäkkisyvennys jk:n takana (betonikivi)
- Ajoratapysäkki
- Ajoratapysäkki (erotettu jk ja pp),
- Ajoratapysäkki (erotettu jk ja pp), pysäköintikaista,
- Ajoratapysäkki (jk)
- Hidastepysäkki
Raitiotiepysäkki
Periaateratkaisu ja mitoitus
- Pysäkkien suurin suositeltava etäisyys 500 m
- Raitiovaunujen tilantarve linjaosuudella 6,4 m
- Pysäkkilaiturin korkeus raitiovaunupysäkillä normaalisti 270 mm, ja jos bussit ja raitiovaunut käyttävät samaa laituria, korkeus on 230 mm.
- Pysäkkien yhteydessä olevat suojatiet rakennetaan esteettömyyden erikoistason ratkaisun mukaan.
- Raitiotiepysäkin tyyppipiirustukset 30187/706, 30187/707 ja 30187/708
Raitiotiepysäkki ajoradalla
- Yksiajorataisella kaksisuuntaisella kadulla raitiovaunukiskot sijoitetaan ajoradan keskelle.
- Kaksikaistaisella kadulla ajorataa kavennetaan pysäkin kohdalla siten, että odotustilalta noustaan suoraan raitiovaunuun. Nelikaistaisilla yksiajorataisilla kaduilla kiskot ovat usein ajokaistoilla. Kiskojen sijoittaminen ajoradan keskelle edellyttää pysäkkisaarekkeiden rakentamista. Pysäkkisaarekkeen tulee olla vähintään 2,2 m leveä (ilman katosta?). Pysäkki aiheuttaa saarekkeiden vuoksi katutilan jaossa muutoksen, eli pysäkille on löydettävä lisätilaa noin 4,5 m.
Raitiotiepysäkki ajoradan reunassa
- Nelikaistaisilla kaduilla raitiovaunukiskot sijoitetaan joko ajoradan keskelle tai ajoradan reunaan. Kun kiskot sijoitetaan ajoradan reunaan, pysäkkijärjestelyt eivät edellytä suuria järjestelyjä katutilassa.
Pysäkkien varusteet/sijoittelu
- Pysäkkialueet tulee varustaa sadekatoksella, opasteilla, kahdella korkeudella olevilla istuimilla ja roska-astialla.
- Vilkkaimmat raitiovaunupysäkit varustetaan Helmi-pysäkkinäytöillä (Helsingin liikennevaloetuus- ja matkustajainformaatiojärjestelmä).
- Pysäkin takaosaan asennetaan viistereunatuki V 300 x 500 mm, johon kiinnitetään suojakaide.
- Tyyppipiirustukset 30187/706 ja 30187/707
Pinnoitteet
- Pysäkkialueella on suositeltavaa käyttää eri pintamateriaalia ja väriä kuin jalkakäytävällä ja pyörätiellä.
- Kulkupinnan tulee olla kova ja luistamaton.
- Poikkeamat tasaisuudessa saavat olla enintään 5 mm ja laattojen saumat enintään 5 mm leveitä.
- Pysäkkialueilla saa olla sivukaltevuutta enintään 2 % ja pituuskaltevuutta enintään 3 %.
- Jos odotusalue on jouduttu rakentamaan jalkakäytävää ylemmäksi, tulee korotuksen kohtaan sijoittaa kaide.
Kiveykset, varoitusalueet ja niihin liittyvät ohjaavat raidat
- Pysäkkialueen pinnoite mustaa betonikiveä 138 x 138 x 80 mm , ladonta poikkisuuntaan reunakiveä vasten. Kiveys sidotaan juoksukivellä.
- Katosalue pinnoitetaan harmaalla betonikivellä. Se toteutetaan yhtenäisenä alueena kattamaan kaikki palvelualueella olevat katokset, roska-astiat sekä sekä mahdollinen lippuautomaatin alue.
- Palvelualueen oven paikan osoittava noppakiviraita, 3 x (90 x 90 x 90 mm), harmaa
- Varoittava raita (kontrastiraita) pysäkin puolella, reunakiven vieressä.
- Palvelualueen kohdalla kaksi valkoista betonikiviriviä, 2 x (138 x 138 x 80 mm).
- Muualla pysäkin puolelle yksi valkoinen betonikivirivi.
- Valkoisen varoitusalueen kohdalla suorareunatuki S 300 x 500 mm
Pysäkkien yhteydessä olevat suojatiet rakennetaan esteettömyyden erikoistason ratkaisun mukaan.
Kiertoliittymä
Kiertoliittymiä käytetään
- pääkaduilla
- alueellisten kokoojakatujen tärkeimmillä liittymillä
Pieniä kiertoliittymiä käytetään
- paikallisilla kokoojakaduilla
- tonttikaduilla
Kiertoliittymää ei käytetä
- Tapauksissa, joissa pääsuunnan liikenne on hallitseva, eikä sitä haluta häiritä (mm. läpi- ja ohikulkutiet sekä valta- ja kantatiet taajama-alueiden ulkopuolella)
- > 80 km/h nopeusrajoitusalueella
- 3 + 3- tai useampiajokaistaisilla teillä
- Jos kiertoliittymän geometristä mitoitusta ei saada riittävän korkealuokkaiseksi (esim. tilanpuute tai maastolliset vaikeudet)
- 150 m lähempänä valo-ohjauksista liittymää.
Mitoitus
- mitoittavana kalustotyyppinä olla telibussi (14.5 m).4
- Linja-autoliikenteelle soveltuvan kiertoliittymän kiertosaarekkeen halkaisijaksi suositellaan vähintään 15-20 m. Mitoituksessa on otettava huomioon, että mitoitusajoneuvon ajouran ja korokkeiden väliin jää liikkumisvara 0,5 m.4
- Kaarresäteen pitää olla kuitenkin enintään 40-80 m, jos poistumissuunnalla on suojatie.4
Näkemäalueet
- Kiertoliittymässä pitää tulosuunnassa olla aina tienopeuden mukainen pysähtymisnäkemä.
- Tulosuunnan näkemäalue mitoitetaan siten, että liittymään saapuva autoilija voi esteettä havaita edellisestä tulohaarasta saapuvan ja sen kohdalla kiertotilassa olevan ajoneuvon.
- Autoilijan pitää nähdä väistämisviivalta myös seuraavaan liittymähaaraan tai vähintään 30 m ajosuuntaan. Suurissa liittymissä (d > 40 m) näkemävaatimus on 50 m.3
- Väistämisviivalle pysähtyneen autoilijan tulee nähdä vähintään 2 m suojatien jatkeen suuntaan seuraavaa liittymähaaraa enintään 20 m:n etäisyydellä kiertotilan reunasta risteävän kevyen liikenteen väylän ylityskohdassa.3
Kiertotilan kavennus
- luonnon- tai betonikivi
- Sivukaltevuus <2,5%
- Upotettava reunatuki, korkeusero enintään 3 cm kiertotilan pinnasta.x
Katuliittymä
Liittymäsuunnittelun lähtökohtina ovat
- Tie- ja ympäristöolot
- Teiden toiminnallinen ja hallinnollinen luokka
- Liittymän liikennemäärät ja liikenne-ennuste
- Liikenneturvallisuus
- Käytettävissä oleva tila.
Tasoliittymät voidaan jaotella seuraaviin perustyyppeihin
- Avoin liittymä (LA)
- Tulppaliittymä (LT)
- Kanavoitu liittymä (PM, PK, PV)
- Porrastettu liittymä (LP)
- Kiertoliittymä eli liikenneympyrä (LK)
- Valo-ohjauksinen liittymä (LV)
Pääkatu
- Liittymät tehdään yleensä kanavoituna ja varustetaan ryhmittymiskaistoin tai kiertoliittyminä.
- Mitoitusajoneuvo: Moduuliajoneuvo, jonka suurin sallittu pituus on 25,25 m, leveys 2,6 m.
Alueellinen kokoojakatu
- Tärkeimmät liittymät kanavoidaan tai rakennetaan kiertoliittymiksi, muut rakennetaan avoimiksi tai liittyvässä suunnassa korotettuina.
- Mitoitusajoneuvo: Puoliperävaunullinen kuorma-auto, jonka maksimipituus on 16,5 m, leveys 2,6 m.
Paikallinen kokoojakatu
- Liittymät rakennetaan pääsääntöisesti avoimiksi, liittyvässä suunnassa korotettuina, kokonaan korotettuina tai pieninä kiertoliittyminä.
- Mitoitusajoneuvo: Jos kadulla on joukkoliikennettä: telibussi, jonka maksimipituus on 15,0 m. Muuten kuorma-auto, jonka maksimipituus on 8 m. Leveys 2,6 m.
Tonttikatu
- Liittymät rakennetaan pääsääntöisesti avoimiksi, liittyvässä suunnassa korotettuina, kokonaan korotettuina tai pieninä kiertoliittyminä.
- Mitoitusajoneuvo: Kuorma-auto, jonka maksimipituus on 8 m. Teollisuusalueilla puoliperävaunullinen kuorma-auto 16,50 m.
Suojatiet
Yleistä
Suojatieratkaisu riippuu autoliikenteen nopeusrajoituksesta, liikennemäärästä, liikenneympäristöstä sekä alueen ympärillä olevista toiminnoista.
Suojatien tulee olla kohtisuorassa reunakiveen nähden. Kaarelta lähteville suojateille on suositeltavaa rakentaa varoitusalueet ja suojatien suunnan osoittavat ohjaavat raidat.
Suojatien vähimmäisleveys on 2,5 m, kun tien nopeusrajoitus on 50 km/h tai vähemmän ja 4,0 m kun tien nopeusrajoitus ylittää 50 km/h.
Suojateissä tulee olla luiskattu (LR) osuus sijoitettuna liittymän puolelle helpottaamaan pyörätuolilla tmv. liikkumista. Jos tilanpuutteen vuoksi suojatien leveys on alle 4 m käytetään koko levyydeltä luiskattua reunatukea. Jalkakäytävän pinta saa kohota suojatien kohdalla ajoradan reunasta 150 mm matkalla 40 mm pyörätuolilla liikkumisen mahdollistamiseksi ja lumen aurauksen helpottamiseksi.
Suojatie voidaan toteuttaa korotettuna:
- 30 / 40 km/h nopeusrajoitusalueilla
- valo-ohjaamattomassa risteyksessä, jossa on yli 7 metrin yhtenäinen ylitysmatka, suojatie toteutetaan ajoradan kavennuksella tai rakennetaan keskisaareke
- 50 km/h nopeusrajoitusalueilla ajoradan kavennuksella, keskisaarekkeellisena tai valo-ohjattuna
- 60 km/h nopeusrajoitusalueella vain valo-ohjattuna (liikennevalot)
- korotus on yleensä suojatien molemmilla sivuilla- Jos korotettuna päätiehen liittyvä sivutie on lyhyt tonttikatu tmv. ja näkemät ovat riittävät, voidaan sivutien puoleinen korotus jättää pois
- busseille soveltuu parhaiten 70 mm korotus ja 500 mm matkalla sekä vähintään 10 m pituinen korotus
Suojatiemerkinnät
Suojatie merkitään saman levyisenä kuin siihen liittyvä väylä. Kohdissa, joissa on pieni kaarresäde, viivat voivat olla kaarevia. Saarekkeen ja sulkualueen kohdalla suojatietä ei merkitä.
Suojatien tiemerkintä tehdään vähintään 3 mm pintamassamerkinnällä. Suojatie osoitetaan valkoisella ajoradan suuntaisella juovituksella, joiden leveys ja väli on 500 mm.
Vinot suojatiet rajataan kahdella nupukivirivillä helpottamaan näkövammasiten turvallista liikkumista.
Kivetyt suojatiet
- Keskustan kivetyillä kaduilla suojatiemerkinnät tehdään noppa- tai nupukivestä.
- Käytetään joko vanhoja kiviä tai sahattua noppakiveä. Uusien noppakivien koko 90x90x90 mm, nupukivet 220x140x140 mm, yläpinta ristipäähakattu tai poltettu. Musta kivi: Korpi Black tai Huopanakosken musta dioriitti ’Blacig Blac’ ja valkoinen kivi: Silver White.
- Suojatie rajataan asfaltista kahdella mustalla nupukivirivillä
- Kivet saumataan ensisijaisesti tehdasvalmisteisella saumausmassalla (esim. Rompox-V2).
Korotettut suojatiet
- Korotusosan viisteet rakennetaan kantakaupungin noppakivestä, muualla luonnonkivestä. Saumaus ensisijaisesti tehdasvalmisteisella saumausmassalla (esim. Rompox-V2).
- Korotettu ajorata päällystetään kuten muukin ajorata, jollei korotettua osaa haluta erikseen korostaa.
Pyörätien jatke
- pyörätien jatke on aina erillään suojatiestä
- pyörätie tulee aina laskea pyörätien jatkeissa ajoradan tasoon, lasku tehdään jalankulku- ja pyöräteillä ensisijaisesti ilman reunatukea tai muussa tapauksessa luiskareunatuen avulla
- kaksisuuntaisen pyörätien risteävän tien ylitys tehdään korotettuna pyörätien jatkeena, jos autoliikenne on tällaisissa risteyksissä väistämisvelvollinen.
Merkintä
- Pyörätien jatke merkitään kahdella valkoisella katkoviivalla. Merkinnällä osoitetaan pyörätieltä tulevalle polkupyöräilijälle ja mopoilijalle ajoradan ylityspaikka. Pyörätien jatke merkitään kahdella 0,5 m leveällä katkoviivalla. Katkoviivan viiva ja väli ovat 0,5 m.
- suojatien ja pyörätien jatkeen tiemerkinnän leveys on vähintään 3,5 m
- kaksisuuntaisen pyörätien jatkeen vähimmäisleveys on 2,0 m, poikkeuksellisesti tilanpuutteen vuoksi vähintään 1,0 m
Odotusalueet ja keskisaarekkeet
Jalankulkijan odotusalueet ja keskisaarekkeet suunnitellaan riittävän kokoisiksi, jotta kadun ylittämistä on turvallista odottaa. Liikennevalo-ohjatun suojatien kohdalla jalankulkijan odotusalue ajoradan vieressä on yleensä vähintään 2,5 m leveä. Liikennevalottoman suojatien kohdalla odotusalue on vähintään 1,75 m. Odotusalueiden kokoon vaikuttaa myös, onko vieressä pyöräliikenteelle pyörätien jatke tai pyöräilijän ylityspaikka. Mitoituksessa huomioidaan, että tavarapyörä mahtuu odottamaan ylitystä. Tässä tapauksessa myös liikennevalottomien odotustilojen tulisi olla vähintään 2,5 m leveitä. Ajoradalla voi olla keskisaarekkeita, jotka jaksottavat jalankulkijan ja pyöräilijän tienylitystä. Keskisaarekkeen minimimitta on 2,5 m.
Liikennevalottomissa risteyksissä jalankulkijan odotusalueen tarve riippuu pääsuunnan ylitysmahdollisuuksista. Mitä vilkkaampi pääsuunta, sitä todennäköisempää on, että jalankulkija jää odottamaan vuoroaan ajoradan viereen. Jalankulun odotusalue merkitään ajoradan viereen silloin, kun pyörätien linjaus ei ole ajoradan vieressä.
Jalankulun odotusalue erotellaan selkeästi pyörätiestä. Pyörätie ja jalankulkijan odotusalue voivat olla samalla tasolla, mutta ne on eroteltu selkeästi eri materiaaleilla.
Varoitusalueet sekä ohjaavat raidat/reunakivet
Suojateille rakennetaan varoitusalueet ja suojatien paikan osoittava noppakiviraita (2 kiviriviä) Helsingin kaupungin tyyppipiirustusten Suojatie, Jalkakäytävä ja 1-suuntainen pyörätie, 30187/700, Jalkakäytävä ja 2-suuntainen pyörätie, Yhdistetty, 30187/701 ja Korotettu suojatie, 30187/702 mukaisesti.
Suojateille rakennetaan varoitusalueet ja suojatien paikan osoittava noppakiviraita (3 kiviriviä)
- esteettömyyden erikoistason alueille
- linja-autopysäkkien ja raitiotiepysäkkien yhteydessä olevat suojatiet rakennetaan aina esteettömyyden erikoistason mukaan
- tarvittaessa esteettömyyden perustason alueille
Suojatielle rakennetaan jalkakäytävän kohdan osoittava noppakiviraita (3 kiviriviä) aina kun suojatie on 2-suuntaisen pyörätien tai pyörätien jatkeen yhteydessä.
Varoitusalueiden materiaalit
- valkoinen betonikivi 138x278x80 mm
- valkoinen sahattu luonnonkivilaatta 145x295x80 mm, pinta ristipäähakattu. (Kauppanimi: Silver White. Virallinen nimi: Pedras Salgadas 4R. Portugalilainen graniittikivi.)
- valkoinen huomiolaatta (kupolilaatta,) voidaan käyttää vain alueilla joilla on sulanapitojärjestelmä tai katos.
- lähialueella ei käytetä väriltään tai pintakuvioinniltaan vastaavia päällysteitä väärinkäsitysten estämiseksi.
Suojatien paikan osoittavan noppakiviraidan materiaali
- noppakivi 90x90x90 mm, harmaa, lohkottu
