Arkistot: Kortit

Post Type Description

Metsien kasvillisuus

Puistometsät ja lähivirkistysmetsät – hoitoluokat C1.1 ja C1.2

Käyttö

  • keskeisesti taajamarakenteessa
  • kulttuuriympäristön osia

Kasvillisuuden valinta

  • käytetään kotimaista metsälajistoa, jota täydentää metsäpuutarhalajisto
  • voidaan käyttää istutettuja jalopuita tai ulkomaisia puulajeja
  • voidaan istutaa myös metsäpuutarhaan sopivia pensaita tai perennoja
  • historiallisissa kohteissa kuten kartano- ja huvilapuistoissa suositaan vanhaa lajistoa ja lajikkeita
  • puulajipuistoihin istutetaan erityislajistoa

Suositaan

  • luontaista puulajistoa
  • monipuolista lajivalikoimaa sekä puissa että pensaissa
  • Erityisesti reunavyöhykkeitä pyritään rikastuttamaan kotimaisilla pensailla ja puilla sekä asutuksen lähellä myös kulttuurilajistolla kukkiviksi, marjoviksi ja värikkäiksi.

Ei istuteta

  • haitallisia vieraskasveja
  • aggressiivisesti leviäviä lajeja
  • haitallisia vieraslajeja poistetaan

Suunnitelmassa määriteltävä

  • taimien suojaus

Mitoitus

  • poikkeustapauksissa suurempia taimikokoja, esim. puulajipuistossa

Ulkoilu- ja virkistysmetsät – hoitoluokat C2.1 ja C2.2

Käyttö

  • taajamarakenteeseen kytkeytyvillä alueilla

Kasvillisuuden valinta

  • istutetaan lähinnä tavallisia suomalaisia metsäpuita
  • metsänhoidossa suositaan kotimaista puu- ja pensaslajistoa
  • mahdollisimman luonnonmukaiset puulajisuhteet ja ikärakenne
  • luonnon monimuotoisuutta tuetaan mm. lahopuun määrää lisäämällä ja suosimalla luontaista ja monilajista puustoa
  • vaarallisen huonokuntoisia puita poistetaan esim. rakennusten ja ulkoilureittien varsilta
  • maaperän ja kasvupaikkojen ominaisuuksia käytetään hyväksi kehitettäessä metsien lähimaiseman vaihtelua
  • jätetään myös tiheikköjä
  • esimerkiksi ulkoilureittien varsilta voidaan avata näkymiä tiheää puustoa ja alikasvosta harventamalla

Suositaan

  • Turvataan jalopuiden perinnöllistä monimuotoisuutta niiden esiintymisalueilla suosimalla luontaisesti kasvavia eri ikäisiä yksilöitä ja istuttamalla kotimaista alkuperää olevia taimia.
  • Metsien uudistamiskohteissa suositaan luontaisesti syntyvää taimikantaa tai istutetaan perimältään sopivaa kotimaista monimuotoista lajistoa.

Ei istuteta

  • Puuvartiset vieraslajit poistetaan metsänhoitotöiden yhteydessä.

Suunnitelmassa määriteltävä

  • luonnonhoitosuunnitelmassa (toteutussuunnitelma) kullekin metsäkuviolle hoitotoimenpide: lajiston elinvoimaa lisäävät toimenpiteet ja uudistamisen yhteydessä istutettava lajisto
  • käytetään pienikokoisia metsätaimia
  • istutus olevaan maahan

Mitoitus

  • hoito pääosin metsuri- tai konetyönä

Suojametsät – hoitoluokka C3

Käyttö

  • suojaavat häiritseviltä näkymiltä ja melulta ja sitovat pölyä ja pienhiukkasia

Kasvillisuuden valinta

  • monikerroksinen kasvillisuus

Suositaan

  • liikenteen epäpuhtauksia ja suolaa kestäviä puu- ja pensaslajeja.

Ei istuteta

  • haitallisia vieraskasveja

Suunnitelmassa määriteltävä

–

Mitoitus

  • Reunapuusto pidetään turvallisen kaukana kadun tai tien reunasta.
  • Metsiköt ovat pienialaisia säilytettyjä tai istutettuja metsäalueita. Hoidon tavoitteena on luonnonmukaisen, vaihtelevan ja elinvoimaisen metsikön kehittyminen.

Arvometsät – hoitoluokka C5

Käyttö

  • metsälain mukaiset arvokkaat elinympäristöt
  • luonnonarvoiltaan merkittäviä metsäalueita

Kasvillisuuden valinta

  • metsänhoidossa on pääpaino luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa

Suositaan

–

Ei istuteta

–

Suunnitelmassa määriteltävä

  • hoito luonnonhoitosuunnitelmassa määritettyjen erityisohjeiden mukaisesti

Mitoitus

 –

 Katumetsiköt – hoitoluokka KC1

Käyttö

  • katualueella sijaitsevia metsäisiä alueita

Kasvillisuuden valinta

  • istutettu ja/tai luontaisesti muodostunut puusto

Suositaan

  • harvaa kasvillisuutta, joka sallii näkemät

Ei istuteta

–

Suunnitelmassa määriteltävä

–

Mitoitus

  • Kasvillisuus ei saa vaarantaa liikkumista tai hoitoa

 Suojakatumetsiköt – hoitoluokka KC2

Käyttö

  • suojavaikutuksen aikaansaamiseksi

Kasvillisuuden valinta

  • monipuolisesti eri puu- ja pensaslajeja usein yhdistettynä maastonmuotoiluun tai suojarakenteisiin

Suositaan

–

Ei istuteta

–

Suunnitelmassa määriteltävä

–

Mitoitus

–

Maisemapeltojen kasvit (vanha)

Käyttö

  • eri puolilla kaupunkia laajoina, helposti ylläpidettävinä alueina
  • maisemapeltojen hoitoluokka on B1

Kasvillisuuden valinta

  • maisemakasveja
  • poimittavia kasveja
  • mettä, siitepölyä ja ravinteikkaita siemeniä tuottavia kasveja
  • kasveja, jotka tarjoavat ravintoa eläimille
  • noudatetaan viljelykiertoa.

Suositaan

  • monipuolista lajistoa, joka  luo edellytykset runsaalle hyönteislajistolle ja niitä ravinnokseen käyttäville linnuille
  • monimuotoisia reunavyöhykkeitä
  • myös laitumia
  • ympäristöystävällisiä viljelymenetelmiä
  • luonnomukaisia lannoitteita

Ei istuteta tai kylvetä

  • rehuvuohenhernettä  (Galega orientalis)
  • peltopuna-alpia (Anagallis arvensis)
  • silkkiunikkoa (Papaver rhoeas)
  • muita haitallisia vieraslajeja

Suunnitelmassa määritettävä

  • eläimistön huomioon ottaminen hoitotöissä

Mitoitus

  • pellot on voitava hoitaa traktorilla
  • kylvötiheys suurempi kuin normaalissa viljelyssä

 

Haitalliset vieraskasvit (vanha)

Helsingin vieraskasvit

  • Helsinki on rannikkokaupunki ja Suomen suurin kaupunki ja siksi erityisen altis haitallisten vieraskasvien leviämiselle. Tästä syystä Helsinki ylläpitää omaa haitallisten vieraskasvien listaa.
  • Helsingin vieraslajilinjauksessa 2015 – 2019 ja LUMO-ohjelmassa 2021 – 2028 määritetään vieraskasvien torjunnan ja leviämisen estämisen periaatteet.
  • Helsingissä haitalliset vieraskasvit päivitetään vuosittain Helsingin kaupunkikasvioppaaseen sivulle Haitalliset vieraslajit, joita ei istuteta. Sivu käsittelee sellaisia vieraskasveja, jotka ovat olleet koristekäytössä ja joita ei tule enää käyttää.
  • Kaupunkikasvioppaassa on lueteltu myös ne tarkkailtavat kasvit, joiden käyttöä ei toistaisesti rajoiteta mutta joiden tilalle pyritään etsimään uusia korvaavia lajeja ja lajikkeita.
  • Helsingissä haitalliset vieraskasvit on luokiteltu kolmeen luokkaan: erityisen haitalliset, haitalliset ja tarkkailtavat.

Erityisen haitalliset vieraskasvit 

  • Erityisen haitallisella vieraslajilla tarkoitetaan sellaista Suomessa jo esiintyvää tai tarkkailtavaa vieraslajia, jonka kohdalla tulee ryhtyä nopeasti erityisen tehokkaisiin toimenpiteisiin sen leviämisen estämiseksi ja haittojen torjumiseksi.
  • Erityisen haitallisilla vieraskasveilla on lainsäädännön mukainen kasvatuskielto.
  • Erityisen haitallisia vieraskasveja ei istuteta tai kylvetä Helsinkiin.
  • Torjuntatoimissa painotetaan kaikkia lainsäädännön säätelemiä lajeja eli EU:n ja kansallisen lajiluettelon haitallisia vieraskasveja. Torjunta kohdistetaan ensijaisesti arvokkaille luontokohteille.

Haitalliset vieraskasvit

  • Haitallinen vieraslaji on Suomessa jo esiintyvä vieraslaji, joka aiheuttaa tietyllä alueella, tietyssä paikassa tai tiettyyn aikaan välittömästi tai välillisesti ekologista, taloudellista, terveydellistä tai sosiaalista kielteistä vaikututusta tai haittaa, ja tämän lajin aiheuttama haitta vaatii erityisiä toimenpiteitä.
  • Toimenpiteet voivat olla esimerkiksi vaikutusten ennaltaehkäisemistä ja torjuntaa, varhaista havaitsemista ja hävittämistä, leviämisen estämistä ja jatkuvia pitkän aikavälin rajoittamistoimenpiteitä, tai sopeutumista vieraslajien aiheuttamaan haittaan.
  • Haitallisia vieraskasveja ei istuteta tai kylvetä Helsinkiin.
  • Torjuntatoiminnassa painotetaan kaikkia lainsäädännössä lueteltuja lajeja ja kohdistetaan torjuntatoimet ensijaisesti arvokkaille luontoalueille.

Tarkkailtavat vieraskasvit

  • Tarkkailtava tai paikallisesti haitallinen vieraslaji voi olla 1) Suomen rajojen ulkopuolella haitalliseksi todettu vieraslaji, jonka todennäköisyys saapua Suomeen on suuri 2) Suomessa paikallisesti esiintyvä vieraslaji, joka olosuhteiden muuttuessa voi muuttua haitalliseksi.
  • Tarkkailtavien vieraskasvien käyttöä ei toistaiseksi kielletä, mutta niille pyritään löytämään korvaavia lajeja ja lajikkeita. Niiden leviämistä seurataan.

 

 Vieraskasvien poisto ja torjunta

  • Haitallisten vieraskasvilajien kuvaukset ja tunnistaminen: https://www.vieraslajit.fi/
  • Koristekasvikäytössä olleita haitallisia vieraskasveja Kaupunkikasviopas: https://kaupunkikasviopas.hel.fi
  • Torjunnassa keskitytään haitallisimpien kasvilajien ja esiintymien torjuntaan sosiaalisesta ja luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta.

Ennalta ehkäisevä torjunta

  • Haitallisia vieraskasveja ei istuteta tai kylvetä Helsinkiin, ks. Kaupunkikasvioppaan lajiluettelo.
  • Puutarhajätettä ei saa levittää ympäristöön, ja se on kompostoitava asianmukaisesti.
  • Työkoneet voivat levittää vieraslajeja, mikä on otettava huomioon kaikessa viherrakentamisessa ja ylläpidossa, kuten esimerkiksi pientareiden niitossa.
  • Rakennushankkeissa selvitetään, kasvaako alueella haitaillisia vieraskasveja ja ne otetaan huomioon rakentamisessa.
  • Haitallisten vieraslajien lisääntymisosia sisältäviä maa-aineksia ei kierrätetä ja niiden käsittely suunnitellaan.

Kasvustojen poisto ja torjunta

  • Erittäin haitallista jättiputkea on torjuttu Helsingissä hyvällä menestyksellä. Kurtturuusun aktiivinen torjunta on käynnissä, ja myös muita haitallisia lajeja torjutaan.
  • Vieraslajien torjunta perustuu tietoon torjuttavasta lajista ja sen lisääntymistavasta.
  • Torjuntatoimia keskitetään arvokkaiden luontokohteiden ja suojelualueiden läheisyyteen.
  • Varhainen hävittäminen on tärkeä torjunnan periaate. Pienet esiintymät tulee torjua nopeasti leviämisen estämiseksi.
  • Maata siirrettäessä tulee varmistua, että vieraslajin lisääntymisosia sisältävät maat viedään käsiteltäväksi asianmukaisesti.
  • Niityillä ja muilla avoimilla luonnonalueilla niiton ja muun oikea-aikaisen hoidon lisääminen hillitsee leviämistä.
  • Metsissä puuvartisia haitallisia vieraskasveja poistetaan pienpuuston hoidon yhteydessä.
  • Vieraskasvien torjunnasta laaditaan erillisiä ohjeita.

 

Kausikasvit (vanha)

Käyttö

  • paikoilla, joissa paljon liikkujia
  • keskeisillä yleisillä alueilla
  • kaupunkikuvallisesti merkittävästi
  • kartanoympäristöissä

Kasvillisuuden valinta

  • Yleensä vuosittain vaihtuvat istutukset vuosisuunnitelman mukaisesti.
  • Jatkuvasti muuttuva, monipuolinen kasvivalikoima.
  • Uutuuksia kokeillaan ennakkoluulottomasti ja rohkeasti.
  • Helsingin perinteisiä kesäkukkalajeja ja -lajikkeita käytetään perinteikkäissä kohteissa.
  • Ryhmissä käytetään toisiaan täydentäviä, erilaisia sääoloja kestäviä, kasvukauden eri vaiheissa kukoistavia lajeja ja lajikkeita.
  • Laatuluokan mukaisesti
    • ekstrataso: sisältää sekä kevät- että kesäkasvit ja mahdollisesti syyskasvit, näyttävä, myös hoidollisesti vaativia kasveja
    • erikoistaso: vain kesäkukat, mutta näyttävä ja voi olla hoidollisesti vaativa
    • lisätaso: vain kesäkukat, näyttävä ilme mutta helppohoitoiset kasvit
    • perustaso: vain kesäkukat, yksinkertainen istutus, helppohoitoiset kasvit
    • erikoiskohteet kuten kartanokohteet, haudat ja sankarihaudat

Suositaan

  • Kevätkukkia, mm. hyödettyjä kukkasipuleja lisätään.
  • Yleensä runsaita, monilajisia ja monivärisiä yhdistelmiä.

Ei istuteta

–

Suunnitelmassa määritettävä

  • Kausikasvi-istutuksia suunnitellaan vain, jos ne ovat puisto- tai katusuunnitelman suunnitteluohjelman tavoitteena.
  • Astioiden määrä, astiamalli (Kaupunkikalusteohjeen mukaiset istutusastiat), sijoittelu ja tapauskohtaisesti ryhmän väritys.
  • Maapohjaisesta kausikasviryhmästä esitetään tyylin ja laadun pääperiaatteet.

Mitoitus

  • Istutusastiat sijoitellaan esteettömästi.
  • Kaupunkikalusteohjeessa esitetty käytettävien istutusastioiden mitat.

Historialliset päällysteet

Laatuvaatimukset

Kivien tai kivimateriaalin tulee vastata alkuperäistä kivimateriaalia väriltään, kooltaan ja käsittelytavaltaan. Kiveysten paikkaukset ja laajennusalueet tehdään vanhoilla, pinnaltaan pyöreiksi kuluneilla kivillä, mikäli niitä on saatavilla. Uusia kiviä käytettäessä uusi pinnoite ei saa erottua vanhasta, siten on syytä käyttää suomalaisia kiviä. Silloin kun vanhoja ja uusia kiviä käytetään sekaisin, kivet sekoitetaan siten, ettei mahdollinen väri- ja pintakäsittelytapa tule esiin. Noppa- ja nupukivet tilataan polttopintaisina. Kaduilla olevat kunnallistekniset detaljit kuten esimerkiksi vesikourut säilytetään. Tasaus tehdään alkuperäisen mallin mukaisesti mahdollisuuksien mukaisesti.

Historialliset puistokäytävät kunnostetaan vanhoja, perinteisiä menetelmiä käyttäen. Kiviaineksen raekoon ja värin tulee vastata alkuperäistä.

PAASIKIVILAATAT

Jalkakäytävien päällystämiseen alettiin käyttää 1870-luvulla graniittisia, suuria kivilaattoja. Tällainen nauhamainen graniittilaattarivi on ainakin 1860-luvulta lähtien ollut tyypillinen katukuvan elementti Helsingin empirekeskustassa.

Graniittilaatta sijaitsi joko keskellä jalkakäytävää, jolloin jalkakäytävän reuna pyöristettiin pienillä mukulakivillä, tai ajoradan reunassa. Myöhemmin mukulakivet korvattiin noppa- tai nupukivellä. Kapeilla kaduilla laatoitus kattoi koko jalkakäytävän leveyden. Tällöin kivilaatat olivat niin paksuja, ettei erillistä reunatukea tarvittu. Kivimateriaalina käytettiin Helsingiittiä, joka on punasävyinen, juovikas graniitti. Laatan yläpinta ja sivut hakattiin tasaiseksi.

Kivikoko: Vaihtelevat tapauskohtaisesti, yleisimmät koot olivat 60-80cm x 40-60cm. Osa laatoista oli huomattavasti suurempia, pituudeltaan yli metrin mittaisia.

 

MUKULAKIVET

Helsingin vanhin katupäällyste oli kenttä- eli mukulakivi. Päällystetyistä kaduista suurin osa oli mukulakiveä 1700-luvun lopulta 1890-luvun alkuun. Pyöreitä mukulakiviä käytettiin katujen keskiosassa, jossa liikuttiin hevosajoneuvoin. Ajoradan mukulakivipinnan rajauksessa ei käytetty reunakiveä, vaan jalkakäytävän reunasta muotoiltiin mukulakivetty luiska ja katuoja.

Kivikoko: Mukulakivien koko vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Vanhimmissa ruotsalaisaikaisissa kiveyksissä kivet ovat läpimitaltaan 20-25 cm. Myöhemmät venäläisaikaiset kiveykset on tehty siten, että pyöräurien kohdalla ja tien reunoilla on suuremmat ja keskikohdalla pienemmät kivet. Kivien läpimitta on noin 10-15 cm. Jalkakäytävien kivien läpimitta on 5-8 cm, joskin myöhemmissä korjauksissa kivien kokoa on suurennettu.

Asennus: Perinteisesti mukulakivet on asennettu asennushiekan varaan. Nykyisin käytetään myös kivituhkaa, mutta kivet voidaan asentaa myös maakosteaan betoniin. Kivituhkan sekaan voidaan sekoittaa hieman sementtiä, jolloin saumat kovettuvat ja kunnossapito helpottuu. Kivet asennetaan yksitellen pystyyn. Kivet ladotaan toisiinsa kiinni siten, että puolet kiven paksuudesta tulee alustamassan sisään.

Saumaus: Saumaus tehdään saumaushiekalla tai maakostealla betonimassalla.

 

NUPUKIVEYKSET

Nupukiviä alettiin käyttämään katupäällysteenä 1880-luvulla. Ne olivat muodoltaan säännöllisiä, suorakulmaisia kiviä, jotka valmistettiin käsin hakkaamalla niin, että kivien pinnat olivat kiven luontaisesta lohkeamisesta syntyneitä murtopintoja. Nupukivet valmistettiin Helsingin omasta kallioperästä ja saarilta lohkotuista kivestä, mistä syystä vanhat nupukivet olivat usein väriltään punasävyisiä ja juovikkaita. Kivet ladottiin katu- ja torialueilla tiililadontana, poikittain kadun suuntaan nähden. Kadun keskilinja merkittiin pitkittäissuuntaisella rivillä. Myös jalkakäytäviä päällystettiin jonkin verran nupukivillä aivan ydinkeskustassa käyttäen koristeellisia parkettikuvioita. Nupukivet asennettiin 25-30 cm paksun sorapinnan päälle.

Historiallisten nupukivien koko: Pituus 180-250 mm, leveys 100-125 mm, korkeus 180-200 mm (huom. mitat ei päde nykyisiin suosituksiin)

Saumaus: Sora, bitumi tai betoni

 

NOPPAKIVET

Noppakivet otettiin käyttöön 1920-luvulla. Ne olivat muodoltaan kuutiomaisia, koneellisesti hakattuja kiviä. Koska noppakivet valmistettiin lohkareista, niissä voitiin käyttää monenlaista kivimateriaalia. Siitä syystä noppakivet olivat hyvin kirjavia. Yleissävynä oli kuitenkin Helsingin rakennuskiville tyypillinen punakirjava graniitti. Noppakivet asennettiin kaduilla ja toreilla nupukiven tapaan hiekka-alustalle. Ladontakuviosta suosittuja olivat viuhka- ja suomukuviot. Noppakiviä käytettiin myös yhdessä nupukiven kanssa siten, että nupukiviriveistä tehtyjen ruudukkojen sisäosat päällystettiin noppakivellä kehä- tai kaarikuvioon ladotuin noppakivin.

Historiallisten noppakivien koko: 100x100x100 mm (huom. mitat ei päde nykyisiin suosituksiin)

 

MAKADAMI

Makadamilla päällystettyjä teitä on käytetty erityisesti Suomenlinnassa ja tykkiteillä. Tykkiteiden makadamipäällysteestä  on erillinen kortti. Tykkitiet Makadami on sepellysrakenteinen päällyste, jonka muodostaa tielle levitetty ja jyrätty, sidemaalla tiivistetty  sepelikerros. Makadamin kiviaines on harmaata gneissiä. Helsingin kaupunkiympäristö ja Suomenlinnan hoitokunta ovat sopineet rakennekerrokset osalleSuomenlinnan makadamiteistä:

Kantokerros: murske 32-64 mm, n.15cm

  1. kiilakerros: murske 12-25 mm
  1. kiilakerros: murske 6-12 mm.

Pintakerros: kivituhka 0-8 mm

Paikkaukset: Vanhat venäläisaikaiset makadam-tiet paikataan alkuperäisen menetelmän mukaisesti. Tällöin edellytetään, että vanhan päällysteen kiviaines tutkitaan ja sen perusteella määritellään uudet materiaalit.

SORATIET

Sora on perinteinen päällystemateriaali maanteilla. Rakennettujen sorateiden rakenteina ovat yleensä kulutuskerros, kantava kerros, jakava kerros ja suodatinkangas tai suodatinkerros. Soratien pinnan oikea muoto ja sivukaltevuus ovat tärkeimpiä tekijöitä tien kunnon ylläpitämisessä. Tien pinnan ohjeellinen sivukaltevuus on 4 % ± 1 % ja kaarteissa 3–7 %. Tien muodon tulee olla tasaisesti kalteva. Se ei saa olla pyöreämuotoinen niin, että tien keskikohdalla kaltevuudet ovat pienemmät.

Raekoko ja kulutuskerros: Kiviaineksen suurin sallittu raekoko on 16 mm. Kun materiaalina käytetään mursketta (0-16), josta puuttuu hienoainesta, tulee materiaaliin lisätä savea tai kivituhkaa. Kulutuskerros tehdään 50 mm paksuksi.

Suomenlinnassa soratiet päällystetään hiekoitushiekalla, jonka raekoko  on 0,7-7 mm. Pinta sidotaan kivituhkalla. Teiden alusrakenteena käytetään murskesoraa. Viimeistely  kivetyin reunaojin.

 

HIEKKAKÄYTÄVÄ

Historiallisten puistojen hiekkakäytävät on rakennettu vesiseulotusta hiekoitushiekasta, raekekoko 1-4 mm. Kivimursketta tai kivituhkaa ei käytetä.

 

HIEKKASAVIKÄYTÄVÄ

Hiekkapintaiset savikäytävät vastaavat lähinnä 1800-luvun puistokäytävätyyppejä. Pohjarakenne on kiviladontaa. Kiviladonnan ja pintahiekan välissä on savikerros. Niiden välissä oli usein myös kerros karkeahkoa soraa. Käytävän reunakivet jäävät näkymättömiin maan alle.

Vanhan käytävän kunnostus:

Käytäväpohjan ja käytävän kivireunuksien kunto tarkistetaan. Rikkoontuneet rakenteet korjataan. Rakenteeseen on käytettävä samanlaisia kiviä ja latomistapaa kuin alkuperäisessä rakenteessa.

Vanhan kiviladonnan päälle levitetään ohut kerros soraa, joka haravoidaan kivien väleihin ja tasataan. Kivet peittyvät hieman. Sora kastellaan kunnollisesti. Seuraavaksi tuodaan kuivaa savea noin 30–40 mm:n kerros. Se haravoidaan tasaiseksi ja siitä muotoillaan käytävän kupera muoto. Päällimmäiseksi tulee noin 20–30 mm:n paksuinen kerros hienoa hiekkaa, joka haravoidaan tasaiseksi. Vanhan käytävän kunnostuksesta tarkemmin julkaisussa Kartanopuistojen kunnostuksen työtapoja Helsingissä 2012:5.

Jos vanhaa rakennekerrosta ei löydy, voidaan puistokäytävä perustaa uuden käytävän tapaan kuitenkin siten, että kulutuskerros tehdään puiston vanhojen käytävien perustustavan mukai-sesti savesta ja hiekasta.

Jyrkissä rinteissä hulevesiä voidaan ohjata niin sanotuilla kivikouruilla tai kiviuurroksilla, jotka pyritään tekemään siihen tapaan kuin puiston vanhat kivityöt on tehty. Lisäksi pyritään käyt-tämään samantapaisia kiviä kuin puistossa on käytetty muutenkin. Uurroksen pohjalle tuodaan noin 20 cm:n kerros soraa. Sora peitetään noin 3 cm:n paksuisella asen-nushiekkakerroksella, jonka päälle kivet lado-taan. Lukkokivet asennetaan uurroksen reunoille pitkittäin. Ulommaisten lukkokivien väliin asennetaan tarpeellinen määrä kiviä koveraksi uraksi. Kivet ovat halkaisijaltaan noin 7–15 cm. Kivikourun leveys on noin 50 cm.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(L) Varusteet ja laitteet

Varusteiden ja laitteiden mallitiedot löytyvät Helsingin Kaupunkikalusteohjeesta. Asennus maahan toteutetaan kunkin tuotteen piirustusten mukaisesti.

Sähköautojen latauspisteet

Ohjeet sijoittamiseen on kirjattu kalustekorttiin L2 Sähköautojen lautauspiste

Jakokaapit ja puistomuuntamot

Jakokaapit ja puistomuuntamot tulisi suunnitella alueellisesti yhteneväisiksi.

Jakokaapit sijaitsevat yleensä julkisella katu- tai puistoalueella, uusilla alueilla ne pyritään integroimaan rakennuksiin. Jakokaappi sijoitetaan 1 m etäisyydelle ajoradan reunasta tai 0,5 m etäisyydelle kevyen liikenteen raitin reunasta.

Jakokaappien sijoittamisen suunnittelu aloitetaan hyvissä ajoin ja sijoittelu esitetään katusuunnitelmassa. Sijoittelussa huomioidaan erityisesti suojaaminen lumenpoistolta. Liikennevalon jakokaapit sijoitetaan risteyksiin, jotta niitä voidaan turvallisesti operoida, kuten asettaa vihreälle vaarantamatta liikennettä. Liittymissä huomioidaan näkemäalueet.

Jakokaappeja ei tule sijoittaa ojan luiskiin.

Puistomuuntamot sijoitetaan puistojen reunamille tai kulmiin, maanteillä suoja-alueen ulkopuolelle. Huoltoyhteydet järjestetään ensisijaisesti olemassa olevien tieyhteyksien kautta. Muuntamoita voidaan sijoittaa myös maan alle tilanahtauden vuoksi keskikaupungilla.

Puistomuuntamoa ei saa sijoittaa kaarteessa tai liittymässä näkemäalueelle eikä niin, että tieltä suistuva ajoneuvo voi törmätä siihen.

Jakokaapit ovat kuumasinkittyjä tai maalattuja, värit historiallinen KY 1 T-M 301 NCS 6005-G60Y tai RAL 7037.

Jakokaappeja pyritään elävöittämään taiteella. Muussa tapauksessa käytetään soveltuvia töhrimistä hillitseviä rakenteita ja pinnoitteita. Antitöhrypinnoitteita ei suositella.

Palovesipostit

Helsingissä käytetään ensisijaisesti maanpäällisiä palovesiasemia. Tilanpuutteen vuoksi voidaan käyttää myös maanalaisia. Palovesiasemat sijoitetaan tiheästi rakennetuilla alueilla noin 800 metrin välein (vedenottoetäisyys noin 400 metriä). Lähtökohtaisesti palopostit sijoitetaan katujen risteyksiin niin, että suurin vedenottoetäisyys on noin 150 metriä keskusta- ja liikekeskusalueilla, noin 200 metriä kerrostaloalueilla ja noin 300 m pientaloalueilla. Katualueella palovesiasemat ja -postit tulee sijoittaa erotuskaistoille tai jalkakäytävien reunakaistoille. Niiden sijoittamista koskevat koskevat samat esteettömyyssäännöt kuin muidenkin varusteiden sijoittamista. Palovesiaseman voi sijoittaa myös puiston reuna-alueelle.

Palokaluston tulee päästä vähintään 20 m päähän palopostia ja 5 m päähän palovesiasemaa. Palovesiasemat sijoitetaan kohtiin, joissa on vedensyöttö kahdesta suunnasta siten, että venttiilijärjestelyillä on mahdollisuus sulkea toinen syöttölinja.

Tarvittaessa palovesiasema varustetaan törmäyssuojalla, joka voi olla esim törmäyskaide tai pollarit.

Palovesiasema (PVA) on yhdellä tai useilla nousuputkilla ≥ 150 mm ja liittimillä varustettu suurelle vesimäärälle mitoitettu paloposti, joka on tarkoitettu sammutusveden ottamiseen. Runkojohto, johon liitetään, vähintään 200 (mieluiten 300) mm. Palovesiaseman tuottovaatimus ≥ 30 l/s, ≥ 1800 l/min. Maanpäällinen paloposti eli palopostiasema (PPA) on yhdellä nousuputkella ≥ 80 mm ja liittimellä varustettu paloposti. Tuottovaatimus ≥ 15 l/s, ≥ 900 l/min.
Paloposti (PP) on maanalainen vesijohtoverkoston osa, joka on tarkoitettu sammutusvedenottamiseen ja jota voidaan käyttää myös huuhteluun. Maanpäällinen näkyvä osa on palopostia peittävä kansi. Palopostin käyttämiseksi tarvitaan palopostikalustoa, kuten palopostinavaimia ja pystyputki. Tuottovaatimus ≥ 15 l/s, ≥ 900 l/min.

(I) Pylväät ja portaalit

Valaisinpylväät

Valaisinpylväiden käyttö on ohjeistettu Helsingin ulkovalaistuksen suunnitteluohjeessa ja ulkovalaistuksen tarveselvityksessä. Tämän ohjeen Julkisen kaupunkitilan valaistus -kortissa on kuvattu pylväiden ja valaisinten käytön ja sijoittamisen peruslinjaukset. Pylväiden asentaminen ja mittakaava katuluokittain on esitetty ulkovalaistuksen tarveselvityksessä.

Liikennealueiden valaisinpylväiden mittakaavaan vaikuttavat sekä valaistustekniset määritykset että katu- ja kaupunkitilan mitoitus. Katujen pylväskorkeus vaihtelee tyypillisesti 7 – 12 metrin välillä, puistoissa ja kävelyalueilla mittakaava on 5 – 6 metriä. Pylväiden sijoittamisväli on suhteessa korkeuteen – mitä korkeampi pylväs, sitä pidempi pylväsväli. Sekä korkeat että matalat pylväät vaikuttavat voimakkaasti kaupunkitilan ilmeeseen ja viestiin. Matalat pylväät viestivät hitaammasta nopeudesta ja liikkumisesta kävellen tai pyöräillen. Korkeat pylväät osoittavat kadun suuntaa ja viestivät katutilan leveästä mittakaavasta ja roolista esimerkiksi joukkoliikennekatuna tai pääkatuna.

Portaalit ja liikennepylväät

Portaalit, liikennevalo ja liikennemerkkipylväät asennetaan liikenteenohjauksen tarpeiden mukaisesti. Merkit tulee olla hyvin havaittavissa lähellä liikenneväylää.

 

Johdot ja kaapelit katualueella

Katualueen leveyttä voidaan johtojen takia joutua leventämään liikenteelliseen mitoitukseen verrattuna (erityisesti tarkistettava raitiotie- ja tonttikadut). Kaduille tulisi jäädä myös tilaa tulevaisuuden tilantarpeita varten (kaukojäähdytysjohdot, jätteiden imuputkistot jne.)

Yhdistelmäkaivannoissa hulevesiviemäri pyritään sijoittamaan ylimmäksi ja jätevesiviemäri vesijohdon alapuolelle. Lisäksi putkien korkeusasemassa on huomioitava risteämiset muiden putkien ja rakenteiden kanssa sekä tonttien ja hulevesikaivojen liittymien onnistuminen. Putket sijoitellaan kaivantoon siten, että vapaa pystysuora etäisyys risteäviin putkiin on vähintään 100 mm.

Julkaisussa Kaupunkitila mitoitus, suunnitteluohjeet Helsingin kaupungille, 05/2014, on esitetty johtojen ja kaapelien sijoitusperiaatteet katualueilla ja liitteen 5 leikkauksissa johtojen vaatimat tilantarpeet eri katuluokilla. Leikkauksissa on esitetty tyypilliset johtokoot, joitten mitoitus on aina tarkistettava. Lisäksi leikkauksissa on esitetty  johtojen väliset minimietäisyydet.